İkinci Lem'a/fi

بِسْمِ اللّٰهِ الرَّحْمٰنِ الرَّح۪يمِ

اِذ۟ نَادٰى رَبَّهُٓ اَنّٖى مَسَّنِىَ الضُّرُّ وَاَن۟تَ اَر۟حَمُ الرَّاحِمٖينَ

(Koraani 21: 83)

Tämä profeetta Jobin (as) (profeetta Job), kärsivällisyyden mestarin, rukous on sekä testattu että tehokas. Lainaamalla jaetta meidän pitäisi kuitenkin sanoa rukouksissamme رَبِّ اِنّٖى مَسَّنِىَ الضُّرُّ وَاَن۟تَ اَر۟حَمُ الرَّاحِمٖينَ Jobin kuuluisan tarinan pääsisältö on seuraava:

Hän kärsi lukuisista haavoista ja kipeistä kohdista erittäin pitkään. Hän jatkoi tilansa kestämistä erittäin kärsivällisesti muistelemalla sairaudestaan saatua suurta palkkiota. Myöhemmin, kun hänen haavoistaan muodostuneet madot tunkeutuivat hänen sydämeensä ja kieleensä - koska se häiritsi sydäntä ja kieltä, jotka ovat Allahin tuntemuksen ja muistelun paikkoja - hän pelkäsi, että hänen palvontavelvollisuutensa kärsii. Joten hän pyysi, ei oman mukavuutensa vuoksi, vaan Allahin palvonnan vuoksi: ”Herra! Haitta on laittanut minut kärsimään; minun kielelläni, ja palvonta sydämelläni kärsii.” Joten Kaikkivaltias Allah hyväksyi tämän vilpittömän, puhtaan, puolueettoman ja hurskaan rukouksen suurella ihmeellisellä tavalla. Hän antoi hänelle täydellisen hyvän terveyden ja sai hänet ilmaisemaan armonsa erilaisia muotoja. Tämä Välähdys sisältää viisi huomautusta:

ENSIMMÄINEN HUOMAUTUS

Profeetta Jobin (as) ulkoisia haavoja ja sairauksia vastaavasti meillä on hengen ja sydämen sisäisiä sairauksia. Jos sisäinen olemuksemme kääntyisi ulospäin ja ulkoinen olemuksemme kääntyisi sisäänpäin, näyttäisimme haavoittuneemmilta ja sairaammilta kuin profeetta Job (as). Jokainen tekemämme synti ja jokainen mielessämme oleva epäily aiheuttaa haavoja sydämellemme ja hengellemme. Vaikka profeetta Jobin (as) haavat uhkasivat hänen lyhytaikaista maallista elämäänsä, hengelliset haavamme uhkaavat ääretöntä pitkää ikuista elämäämme. Tarvitsemme profeetta Jobin rukousta tuhat kertaa enemmän kuin hän.

Erityisesti, aivan kuten hänen haavoistaan syntyneet madot tunkeutuivat hänen sydämeensä ja kieleensä, niin myös synnit, jotka synnyttävät meille haavoja, ja näistä haavoista kumpuavat epäilykset – Allah suojelkoon meitä – tunkeutuvat sisäiseen sydämeemme, mikä on uskon kotipaikka ja vahingoittaa uskoamme. Ne tunkeutuvat kielen hengelliseen iloon, joka on uskon tulkki, ja vaientavat sen pitämällä sen inhoten kaukana Allahin muistelusta.

Kyllä, sydämeen tunkeutuva synti mustuttaa ja synkistää sitä edelleen, kunnes se kovettuu ja uskon valo sammuu. Jokaisessa synnissä on epäuskoon johtava polku. Ellei syntiä poisteta nopeasti etsimällä anteeksiantoa, se puree sydäntä kuin pieni henkinen käärme eikä kuin mato.

Esimerkiksi mies, joka tekee salaa häpeällisen synnin, pelkää häpeää joka syntyy, jos muut saavat tietää siitä. Enkelien ja henkiolentojen olemassaolosta tulee silloin hänelle erittäin vaikea kestää, joten hän haluaa kieltää niiden pienetkin merkit.

Myös esimerkiksi joku, joka tekee suuren synnin, joka ansaitsee helvetin kidutuksen – jos hän ei suojaudu siltä ja etsi anteeksiantoa – aina kun hän kuulee helvetin uhasta, hän haluaa koko sydämestään kieltää helvetin, ja niinpä hän uskaltaa kieltää sen vähäisetkin osoitukset ja epäilykset.

Ja esimerkiksi mies, joka ei suorita pakollisia rukouksiaan eikä täytä palvonnan velvollisuuksiaan – sellainen mies, joka on surullinen siitä, että nuorempi valvoja on antanut moitteita vähäisen tehtävän laiminlyönnistä – tuntee suurta ahdistusta velvollisuuksiensa edessä esiintyvästä laiskuudestaan, kun hän kohtaa toistuvat käskyt, jotka Iankaikkisuuden ja Ikuisuuden Sulttaani on antanut. Siitä ahdistuksesta hän haluaa eroon ja sanoo hengellisesti:

”Jos vain ei olisi sellaista palvontavelvollisuutta.” Tästä herää sykäys Allahin kieltämiseksi, joka kätkee sisäänsä hengellisen vihamielisyyden Häntä kohtaan. Jos hänen sydämeensä tulee epäilyjä Jumalallisen Olennon olemassaolosta, on hän taipuvainen omaksumaan sen vakuuttavana todisteena. Hänen edessään avautuu leveä portti perikatoon. Vähänpä se onneton mies tietää, että vastineeksi pelastaakseen itsensä vähäisestä palvontavelvollisuuden vaikeudesta kieltämisen kautta hän asettuu henkisten ongelmien kohteeksi kieltäytymällä, mikä on paljon tuhoisampaa, miljoonia kertoja. Hän pakenee kärpäsen puremaa ja pitää käärmeen puremaa tervetulleena. On monia muita esimerkkejä, jotka voidaan ymmärtää viitaten näihin kolmeen, niin että käsitys بَل۟ رَانَ عَلٰى قُلُوبِهِم۟ (Koraani 83: 14) voidaan ymmärtää.

TOINEN HUOMAUTUS

Kuten Kahdennessakymmenennessäkuudennessa Sanassa selitetään jumalallisen päätöksen mysteeriä, ihmisillä ei ole kolmesta syystä oikeutta valittaa kohdatessaan onnettomuuksia ja sairauksia.

Ensimmäinen syy:

Kaikkivaltias Allah tuo julki taitonsa kehon vaatekappaleella, jolla hän on pukenut ihmiset. Hän on tehnyt ihmisestä mallin, jonka yllä Hän leikkaa, koristelee ja muuttaa tätä kehon vaatetta näyttääkseen lukuisten nimiensä välähdykset. Aivan kuten Parantaja nimi vaatii sairauden olemassaoloa, niin myös Elättäjä nimi edellyttää nälän olemassaoloa. Ja niin edelleen...

مَالِكُ ال۟مُل۟كِ يَتَصَرَّفُ فٖى مُل۟كِهٖ كَي۟فَ يَشَٓاءُ

Toinen syy:

Elämää jalostetaan, parannetaan, vahvistetaan ja kehitetään onnettomuuksien ja sairauksien avulla. Se tuottaa tuloksia ja kypsyy. Se saavuttaa täydellisyyden ja täyttää elämän velvollisuudet. Mukavuuden sohvalla lepäävä yksitoikkoinen elämä on lähempänä olematonta, mikä on puhdasta pahaa, kuin olemassaoloa, joka on puhdasta hyvää.

Kolmas syy:

Tämä maailma on testauskenttä, palvonnan asuinsija. Se ei ole nautinnon ja palkinnon paikka. Koska se on palvelun ja palvonnan asuinpaikka, sairaudet ja onnettomuudet – olosuhteissa, joissa ne eivät vaikuta uskontoon ja kestetään kärsivällisesti – mukautuvat täysin tähän palveluun ja palvontaan ja antavat sille voimaa. Ja koska ne saavat jokaisen tunnin vastaamaan päivän palvontaa, valituksen sijaan pitäisi olla kiitollinen Allahille.

Kyllä, palvontaa on kahden tyyppistä: yksi on aktiivista, toinen passiivista. Aktiivinen laji on ilmeistä. Mitä tulee passiiviseen palvontaan, tämä on silloin, kun onnettomuudesta tai sairaudesta kärsivä ihminen havaitsee heikkoutensa ja avuttomuutensa ja kääntyy Myötätuntoisen Herransa puoleen etsimään turvaa hänestä, mietiskelemään Häntä, rukoilemaan Häntä ja esittämään vilpitöntä palvontaa. Tämä palvonta on puhdasta ja vilpitöntä, siihen ei voida sekoittaa teeskentelyä. Jos kärsivällisyy- dellä ajatellaan onnettomuudesta saatavaa palkkiota ja ollaan kiitollisia, niin jokainen tunti lasketaan kokonaisena jumalanpalveluksessa vietettynä päivänä. Heidän lyhyestä elämästään tulee hyvin pitkä. On jopa joitakin, joiden jokainen minuutti lasketaan päivän palvonnaksi. Itse asiassa olin kerran erittäin ahdistunut pelottavasta sairaudesta, joka iski yhteen Tuonpuoleisen veljeeni – Muhajir Hafiz Ahmediin. Minua varoitettiin sydämessäni: ”Onnittele häntä! Jokainen minuutti, jonka hän käyttää, lasketaan koko päivän palvonnaksi.” Joka tapauksessa tämä mies kesti sairautensa kärsivällisesti ja kiitollisuudella.

KOLMAS HUOMAUTUS

Kuten olemme osoittaneet yhdessä tai kahdessa Sanassa: Aina kun ihminen ajattelee menneisyyttään, hänen sydämensä ja kielensä ilmaisevat surun “Voih” tai iloitsevat sanomalla “Ah”. Eli hän joko pahoittelee tai sanoo “Alhamdulillah”.

Mikä saa sinut pahoittelemaan, on, että henkiset kivut kumpuavat entisten nautintojen loppumisesta ja niistä eroamisesta. Sillä nautinnon päättyminen on itsessään kipua. Joskus hetkellinen nautinto aiheuttaa pysyvää kipua. Sen ajatteleminen on kuin avaisi haavan, jolloin katumus purskahtaa esiin.

Aikaisemmin koettujen hetkellisten kipujen ohittaminen tuottaa hengellisiä ja pysyviä nautintoja, jotka saavat ihmisen huudahtamaan “Alhamdulillah”. Yhdessä tämän synnynnäisen tilan kanssa, jos ihminen ajattelee onnettomuudesta johtuvaa palkkiotaan ja sitä korvausta, joka häntä Tuonpuoleisessa odottaa, ja tajuaa, että tämä lyhyt elämä lasketaan pitkäksi elämäksi tämän onnettomuuden takia – hän osoittaa kiitollisuutta enemmän kuin pelkkää kärsivällisyyttä. Hänet pakotettaisiin sanomaan:

اَل۟حَم۟دُ لِلّٰهِ عَلٰى كُلِّ حَالٍ سِوَى ال۟كُف۟رِ وَ الضَّلَالِ

On tunnettu sanonta, että: “Onnettomuusajat kestävät kauan.” Kyllä, onnettomuusajat kestävät kauan, mutta ei siksi, että se on vaikeaa ja tuskallista, kuten ihmiset yleensä kuvittelevat, vaan pikemminkin, koska se tuottaa pitkän elämän elintärkeitä tuloksia.

NELJÄS HUOMAUTUS

Kuten Kahdennenkymmenennenensimmäisen Sanan ensimmäisessä osassa selitetään: Niin kauan kuin ihmiset eivät tuhlaa kärsivällisyyden voimaa – jonka Kaikkivaltias Allah on heille antanut – perusteettomiin pelkoihin, se riittää kestämään jokaisen vastoinkäymisen. Kuitenkin tällaisten epäilyjen vaikutuksen, ihmisen oman välinpitämättömyyden ja hänen kuvitelmansa, että tämä ohimenevä elämä on ikuinen, takia kärsivällisyyden voima tuhlataan menneisyyteen ja tulevaisuuteen, eikä jäljellä oleva kärsivällisyys kestä hänen nykyisiä onnettomuuksiaan. Ja niin he alkavat valittaa. Allah kieltäköön, on ikään kuin he valittaisivat Kaikkivaltiaasta Allahista muille ihmisille. Ja niin, kaikkein perusteettomimmalla ja hulluimmalla tavalla he alkavat valittaa ja osoittaa kärsimättömyyttä.

Mitä tulee tulevaisuuden päiviin, koska niitä ei ole vielä tullut, ajatella siellä olevaa sairautta tai onnettomuutta ja osoittaa kärsimättömyyttä ja valittaa on typeryyttä. Sanoa, että: “olen nälkäinen ja janoinen huomenna tai ylihuomenna” ja tänään juoda jatkuvasti vettä ja syödä leipää, on typerää mielettömyyttä. Vastaavasti ajatella tulevia onnettomuuksia ja sairauksia, joita ei ole vielä olemassa, ja kärsiä niistä nyt ja osoittaa kärsimättömyyttä ja ahdistaa itseään ilman mitään painostusta, on niin typerää, että ihminen luopuu kelvollisuudestaan sääliin ja myötätuntoon.

Lyhyesti: Aivan kuten kiitollisuus lisää palkkioita, niin myös valitus lisää vastoinkäymistä ja poistaa mahdollisuuden myötätuntoon.

Ensimmäisen maailmansodan ensimmäisen vuoden aikana siunattu henkilö Erzurumissa kärsi pelottavasta sairaudesta. Menin käymään hänen luonaan, ja hän sanoi minulle valittaen katkerasti: “En ole nyt sataan yöhön pystynyt laittamaan päätäni tyynylle ja nukkumaan.” Säälin häntä syvästi. Yhtäkkiä ajatus tuli minuun ja sanoin:

“Veli, viettämäsi sata vaikeata päivää olet viettänyt aivan kuin sata onnellista päivää. Älä ajattele niitä ja valita. Katso pikemminkin niitä ja ole kiitollinen tulevien päivien osalta, koska niitä ei ole vielä tullut. Luota Herran armoon, joka on armollisin, myötätuntoisin. Älä itke ennen lyömistä, älä pelkää mitään, älä väritä olematonta olemassaololla. Ajattele tätä hetkeä – kärsivällisyytesi riittää tähän hetkeen. Älä toimi kuin hullu komentaja, joka tekee seuraavan:

Vihollisjoukon vasen kylki on hylätty ja liittynyt oikeaan sivustaansa ja antanut sille vahvistusjoukkoja. Ja ennen kuin vihollisen oikea kylki edes saapuu vasemmalle sivustalleen, alkaa komentaja hajauttaa keskuksessaan olevat voimansa vasemmalle ja oikealle ja heikentää keskustaansa, joten vihollinen tuhoaa keskustan minimaalisella voimalla.” Sanoin hänelle: “Veli, älä tee kuten hän. Pane kaikki voimasi liikekannalle tähän hetkeen. Ajattele jumalallista armoa ja palkkiota Tuonpuoleisessa, ja ajattele, kuinka lyhyt ja ohimenevä elämäsi on muuttumassa pitkäksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Sen sijaan että valitat katkerasti, ole iloisesti kiitollinen.”

Myös hän oli syvästi helpottunut ja sanoi: “Alhamdulillah, minun sairauteni on nyt kymmenesosa siitä, mitä se oli ennen.”

VIIDES HUOMAUTUS

Tämä koostuu kolmesta asiasta.

Ensimmäinen asia:

Todelliset katastrofit ja haitalliset vastoinkäymiset vaikuttavat uskontoon. Meidän pitäisi aina etsiä turvaa jumalallisesta tuomioistuimesta uskonnollisten onnettomuuksien varalta ja huutaa apua. Totuuden kannalta katastrofit, jotka eivät vaikuta uskontoon, eivät kuitenkaan ole onnettomuuksia. Jotkut niistä ovat Armollisimman varoituksia.

Jos paimen heittää kivellä lampaitaan, kun ne tunkeutuvat toisen laitumelle, ne ymmärtävät, että kivi on tarkoitettu varoitukseksi pelastaakseen heidät vaaralliselta toiminnalta, täynnä kiitollisuutta ne kääntyvät takaisin. Samalla tavalla on monia ilmeisiä onnettomuuksia, jotka ovat jumalallisia varoituksia ja huomautuksia. Jotkut niistä ovat syntien sovitusta, ja jotkut hajottavat ihmisen laiminlyönnin tilan muistuttaen heitä inhimillisestä kyvyttömyydestään ja heikkoudestaan ja tarjoamalla heille rauhan.

Mitä tulee vastoinkäymiseen, joka on sairauden kaltainen – kuten aiemmin mainittiin – se ei ole ollenkaan onnettomuus vaan pikemminkin jumalallinen suosio ja keino puhdistautua. Eräässä hadithissa sanotaan: “Aivan kuin puu pudottaa kypsät hedelmänsä, kun sitä ravistelee, niin myös synnit katoavat kun kuume ravistelee.”

Job (as) ei rukoillut oman mukavuutensa puolesta. Pikemminkin hän haki parannusta palvontaa varten, kun hänen sairautensa esti hänen kielensä muistelun ja sydämen heijastumisen. Kun teemme tätä rukousta, meidänkin pitäisi tehdä ensisijaisena tavoitteenamme syntien aiheuttamien henkisten ja sisäisten haavojen parantaminen. Mitä tulee fyysisiin sairauksiin, voimme etsiä niiltä turvapaikkaa, kun ne estävät palvontamme. Mutta meidän pitäisi etsiä turvapaikkaa nöyrästi ja suvaitsevalla tavalla, ei protestoimalla ja valittamalla.

Koska olemme tyytyväisiä Hänen jumalalliseen suuruuteensa, meidän on pidettävä tervetulleena sitä, mitä Hän antaa meille suhteessa jumalalliseen suuruuteensa. Huokaista ja valittaa tavalla, joka merkitsee jumalallisen määräyksen ja jumalallisen päätöksen vastustamista, on kritisoida niitä, ja siitä tulee tietynlainen syytös, joka kohdistuu Allahin myötätuntoon. Se, joka kritisoi jumalallista päätöstä, iskee päänsä alasinta vastaan ja murtaa sen. Se, joka syyttää Allahin armoa, jää siitä osattomaksi. Aivan kuten murtuneen käden käyttäminen kostoksi aiheuttaa vain kädelle lisävaurioita, niin myös henkilö, joka onnettomuuden sattuessa reagoi siihen osoittamalla mieltään valittamalla ja ahdistumalla, voimistaa onnettomuuden kaksinkertaisesti.

Toinen asia:

Fyysiset onnettomuudet kasvavat, kun niitä pidetään suurina, ja kutistuvat, kun niiden katsotaan olevan pieniä. Esimerkiksi henkilöä voi häiritä yöllä nähty näky. Mitä enemmän siihen kiinnittää huomiota, sitä enemmän se kasvaa. Kun siihen ei kiinnitä huomiota, se katoaa. Samalla tavoin kuin yrittämällä torjua hyökkäävä mehiläisparvi tulee niistä aggressiivisia, ja kun et kiinnitä niihin huomiota, ne hajaantuvat. Niin myös mitä enemmän fyysisille vastoinkäymisille annetaan merkitystä, sitä enemmän ne kasvavat. Ahdistuksen kanssa onnettomuus siirtyy kehossa sydämeen ja iskee siihen juurensa ja tuottaa henkisen onnettomuuden, jossa ulkoinen onnettomuus nojaa siihen ja pahentaa itseään. Aina kun tämä ahdistus poistetaan olemalla tyytyväisiä jumalallisiin määräyksiin ja luottamalla Allahin jumalalliseen mää- räykseen ja luottamalla Allahiin – aivan kuten puu, jonka juuret on katkaistu – fyysinen onnettomuus vähenee vähitellen, kuivuu ja häviää. Laadin kerran seuraavan kuvailemaan tätä totuutta:

Lopeta itkeminen, oi avuton, luota Allahiin taistellessasi onnettomuuksia vastaan.

Sillä tiedä, että vaikeroiminen on sinänsä onnettomuus; siinä on vastoinkäymisiä ja virheitä.

Jos tunnistaisit onnettomuuden lähettäjän, tietäisit että sen sisällä on ilo, uskollisuus ja lahja.

Jos et löydä Häntä – tiedä sitten, että koko maailma on onnettomuus – sen sisällä on kärsimystä, väliaikaisuutta ja menetystä.

Joten miksi valitat pienimmästäkin vastoinkäymisestä, kun kannat jo maailmaa, joka on täynnä surua; tule, luota Allahiin.

Tevekkül ile bela yüzünde gül, tâ o da gülsün. O güldükçe küçülür, eder tebeddül.

Nasıl ki mübarezede müthiş bir hasma karşı gülmekle; adâvet musalahaya, husumet şakaya döner; adâvet küçülür, mahvolur. Tevekkül ile musibete karşı çıkmak dahi öyledir.

Üçüncü Mesele:

Her zamanın bir hükmü var. Şu gaflet zamanında musibet şeklini değiştirmiş. Bazı zamanda ve bazı eşhasta bela, bela değil belki bir lütf-u İlahîdir. Ben şu zamandaki hastalıklı ve sair musibetzedeleri (fakat musibet, dine dokunmamak şartıyla) bahtiyar gördüğümden, hastalık ve musibet aleyhtarı bulunmak hususunda bana bir fikir vermiyor. Ve bana, onlara acımak hissini îras etmiyor.

Çünkü hangi bir genç hasta yanıma gelmiş ise görüyorum, emsallerine nisbeten bir derece vazife-i diniyeye ve âhirete karşı merbutiyeti var. Ondan anlıyorum ki öyleler hakkında o nevi hastalıklar musibet değil, bir nevi nimet-i İlahiyedir. Çünkü çendan o hastalık onun dünyevî, fâni, kısacık hayatına bir zahmet îras ediyor. Fakat onun ebedî hayatına faydası dokunuyor, bir nevi ibadet hükmüne geçiyor. Eğer sıhhat bulsa, gençlik sarhoşluğuyla ve zamanın sefahetiyle elbette hastalık haletini muhafaza edemeyecek, belki sefahete atılacak.

Hâtime

Cenab-ı Hak hadsiz kudret ve nihayetsiz rahmetini göstermek için insanda hadsiz bir acz, nihayetsiz bir fakr derceylemiştir. Hem hadsiz nukuş-u esmasını göstermek için insanı öyle bir surette halk etmiş ki hadsiz cihetlerle elemler aldığı gibi hadsiz cihetlerle de lezzetler alabilir bir makine hükmünde yaratmış. Ve o makine-i insaniyede yüzer âlet var. Her birinin elemi ayrı, lezzeti ayrı, vazifesi ayrı, mükâfatı ayrıdır. Âdeta insan-ı ekber olan âlemde tecelli eden bütün esma-i İlahiye, bir âlem-i asgar olan insanda dahi o esmanın umumiyetle cilveleri var. Bunda sıhhat ve âfiyet ve lezaiz gibi nâfi’ emirler, nasıl şükrü dedirtir, o makineyi çok cihetlerle vazifelerine sevk eder. İnsan da bir şükür fabrikası gibi olur.

Öyle de musibetlerle, hastalıklarla, âlâm ile sair müheyyic ve muharrik arızalar ile o makinenin diğer çarklarını harekete getirir, tehyic eder. Mahiyet-i insaniyede münderic olan acz ve zaaf ve fakr madenini işlettiriyor. Bir lisan ile değil belki her bir azanın lisanıyla bir iltica, bir istimdad vaziyeti verir. Güya insan o arızalar ile ayrı ayrı binler kalemi tazammun eden müteharrik bir kalem olur. Sahife-i hayatında veyahut Levh-i Misalî’de mukadderat-ı hayatını yazar, esma-i İlahiyeye bir ilanname yapar ve bir kaside-i manzume-i Sübhaniye hükmüne geçip, vazife-i fıtratını îfa eder.

---

Birinci Lem'a ⇐ Lem'alar | ⇒ Üçüncü Lem'a

---