Beşinci Söz/fi

بِسْمِ اللّٰهِ الرَّحْمٰنِ الرَّحِيمِ

اِنَّ اللّٰهَ مَعَ الَّذ۪ينَ اتَّقَوْا وَالَّذ۪ينَ هُمْ مُحْسِنُونَ

(Koraani 16:128)

Jos haluat nähdä, mikä todellinen inhimillinen velvollisuus ja mikä luonnollinen, asianmukainen seuraus ihmisen luomisesta on suorittaa määrätyt rukoukset, eikä syyllistyä vakaviin synteihin, kuuntele ja ota opiksesi seuraava vertaus.

Kerran, yleisen liikekannallepanon aikaan, kaksi sotilasta joutuivat samaan rykmenttiin. Yksi heistä oli hyvin koulutettu ja tunnollinen, toinen taas juuri värväytynyt ja itsekeskeinen. Tunnollinen sotilas keskittyi koulutukseen ja sotaan, eikä antanut ajatustakaan ruoka-annoksille ja ravinnolle, sillä hän tiesi, että oli valtion velvollisuus ruokkia ja varustaa hänet, hoitaa hänet, jos hän sairastui ja jopa laittaa ruoka hänen suuhunsa, jos tarve vaati. Hän tiesi, että hänen keskeinen velvollisuutensa oli harjoitella ja taistella. Mutta hänen työtään olisi myös osallistua joihinkin muonitustehtäviin ja käyttää laitteistoa. Hän keittäisi kattiloita, pesisi ruoka-astioita, ja toisi niitä.

Jos häneltä silloin kysyttäisiin: ”Mitä sinä teet?”,

hän vastaisi: ”Teen uuvuttavaa tehtävää valtiolle.” Hän ei sanoisi: ”Teen työtä elääkseni.”

Alokas oli kiinnostunut vatsastaan, eikä kiinnittänyt huomiota koulutukseen ja sotaan. ”Se on valtion asia. Mitä se minulle kuuluu?”, sanoisi hän. Hän ajatteli alati toimeentuloaan ja poistui rykmentistä markkinoille tekemään ostoksia.

Eräänä päivänä hänen hyvin koulutettu ystävänsä sanoi hänelle:

”Sinun pohjimmainen velvollisuutesi on koulutus ja taistelu, veli. Sinut tuotiin tänne sen takia. Luota kuninkaaseen, hän ei anna sinun nähdä nälkää. Se on hänen tehtävänsä. Joka tapauksessa olet voimaton ja puutteellinen – et voi ruokkia itseäsi kaikkialla. Tämä on liikekannallepanon ja sodan aikaa, hän tulee sanomaan sinua kapinalliseksi ja saat rangaistuksen. Kyllä, on kaksi meitä koskevaa velvollisuutta. Yksi on velvollisuus kuninkaalle: joskus teemme hänen uuvuttavia tehtäviään, ja hän ruokkii meitä siitä hyvästä. Toinen on oma velvollisuutemme: koulutus ja taistelu, ja joskus kuningas auttaa meitä siinä.”

Acaba o serseri nefer, o mücahid mualleme kulak vermezse ne kadar tehlikede kalır, anlarsın.

İşte ey tembel nefsim! O dalgalı meydan-ı harp, bu dağdağalı dünya hayatıdır. O taburlara taksim edilen ordu ise cemiyet-i beşeriyedir. Ve o tabur ise şu asrın cemaat-i İslâmiyesidir. O iki nefer ise biri feraiz-i diniyesini bilen ve işleyen ve kebairi terk ve günahları işlememek için nefis ve şeytanla mücahede eden müttaki Müslüman’dır. Diğeri, Rezzak-ı Hakiki’yi ittiham etmek derecesinde derd-i maişete dalıp, feraizi terk ve maişet yolunda rastgele günahları işleyen fâsık-ı hâsirdir. Ve o talim ve talimat ise –başta namaz– ibadettir. Ve o harp ise nefis ve heva, cin ve ins şeytanlarına karşı mücahede edip günahlardan ve ahlâk-ı rezileden kalp ve ruhunu helâket-i ebediyeden kurtarmaktır. Ve o iki vazife ise birisi, hayatı verip beslemektir. Diğeri, hayatı verene ve besleyene perestiş edip yalvarmaktır, ona tevekkül edip emniyet etmektir.

Evet, en parlak bir mu’cize-i sanat-ı Samedaniye ve bir hârika-i hikmet-i Rabbaniye olan hayatı kim vermiş, yapmış ise rızıkla o hayatı besleyen ve idame eden de odur. Ondan başka olmaz. Delil mi istersin? En zayıf, en aptal hayvan en iyi beslenir (meyve kurtları ve balıklar gibi). En âciz, en nazik mahluk en iyi rızkı o yer (çocuklar ve yavrular gibi).

Evet, vasıta-i rızk-ı helâl, iktidar ve ihtiyar ile olmadığını; belki acz ve zaaf ile olduğunu anlamak için balıklar ile tilkileri, yavrular ile canavarları, ağaçlar ile hayvanları muvazene etmek kâfidir.

Demek derd-i maişet için namazını terk eden, o nefere benzer ki talimi ve siperini bırakıp çarşıda dilencilik eder. Fakat namazını kıldıktan sonra Cenab-ı Rezzak-ı Kerîm’in matbaha-i rahmetinden tayinatını aramak, başkalara bâr olmamak için kendisi bizzat gitmek; güzeldir, mertliktir, o dahi bir ibadettir.

Hem insan ibadet için halk olunduğunu, fıtratı ve cihazat-ı maneviyesi gösteriyor. Zira hayat-ı dünyeviyesine lâzım olan amel ve iktidar cihetinde en edna bir serçe kuşuna yetişmez. Fakat hayat-ı maneviye ve uhreviyesine lâzım olan ilim ve iftikar ile tazarru ve ibadet cihetinde hayvanatın sultanı ve kumandanı hükmündedir.

Demek ey nefsim! Eğer hayat-ı dünyeviyeyi gaye-i maksat yapsan ve ona daim çalışsan en edna bir serçe kuşunun bir neferi hükmünde olursun. Eğer hayat-ı uhreviyeyi gaye-i maksat yapsan ve şu hayatı dahi ona vesile ve mezraa etsen ve ona göre çalışsan; o vakit hayvanatın büyük bir kumandanı hükmünde ve şu dünyada Cenab-ı Hakk’ın nazlı ve niyazdar bir abdi, mükerrem ve muhterem bir misafiri olursun.

İşte sana iki yol, istediğini intihab edebilirsin. Hidayet ve tevfiki Erhamü’r-Râhimîn’den iste.

---

Dördüncü Söz ⇐ | Sözler | ⇒ Altıncı Söz

---