Dokuzuncu Söz/fi

بِسْمِ اللّٰهِ الرَّحْمٰنِ الرَّحِيمِ

فَسُبْحَانَ اللّٰهِ ح۪ينَ تُمْسُونَ وَح۪ينَ تُصْبِحُونَ ❀ وَلَهُ الْحَمْدُ فِي السَّمٰوَاتِ وَالْاَرْضِ وَعَشِيًّا وَح۪ينَ تُظْهِرُونَ

(Koraani 30: 17 – 18)

Veli! Kysyt minulta viisautta, joka koskee viiden päivittäisen rukouksen määrättyjä aikoja. Aion tähdentää nyt vain yhtä lukemattomista viisauksista koskien aikoja.

Kyllä, kuten jokainen rukouksen aika on merkkinä tärkeän vallankumouksen alkamisesta, on myös jokainen jumalallisen valta-aseman mahdin peili ja universaalien jumalallisten palkkioiden peili kyseisen mahdin sisällä. Näin ollen niihin aikoihin on määrätty enemmän Ylistetyn Kaikkivaltiaan ylistämistä ja kunnioittamista ja jokaisen ajan väliin kertyneiden lukemattomien palkkioiden ylistämistä ja kiitosta, joka on määrättyjen rukousten tarkoitus.

Jotta voisit ymmärtää hieman tätä hienovaraista ja syvällistä merkitystä, sinun pitäisi kuunnella yhdessä minun sieluni kanssa seuraavat viisi ’Kohtaa’.

ENSIMMÄINEN KOHTA

Rukousten merkitys on ylistää, kunnioittaa ja kiittää Kaikkivaltiasta Allahia. Eli lausuen ”Kunnia olkoon Allahille” sanoin ja teoin Allahin täydellisyyden edessä on Hänen pyhittämistään ja palvomistaan. Ja julistamalla ”Allah on suurin” sanoin ja teoin Hänen puhtaan täydellisyytensä edessä on Hänen ylistämistään ja suurentamistaan. Ja sanoen sydämellä, kielellä ja keholla ”Kaikki ylistys Allahille” on osoittaa kiitollisuutta Hänen äärimmäisen kauneutensa edessä.

Eli ylistäminen, kunnioittaminen ja kiitos ovat kuin rukousten siemeniä. Siksi nämä kolme asiaa ovat läsnä jokaisessa rukouksen osassa, kaikissa teoissa ja sanoissa. Siksi myös nämä siunatut sanat toistetaan kukin kolmekymmentäkolme kertaa rukousten jälkeen rukousten merkityksen vahvistamiseksi ja toistamiseksi. Rukousten merkitys vahvistuu näiden ytimekkäiden tiivistelmien kautta.

TOINEN KOHTA

Palvonnan merkitys on tämä, että palvelija näkee omat vikansa, kyvyttömyytensä ja köyhyytensä, ja jumalallisessa tuomioistuimessa rakkaudesta ja ihmetyksestä polvistuu maahan kumartuen jumalallisen täydellisyyden ja armon ja Kaikkivaltiaan Allahin voiman edessä.

Eli jumalallisuuden suvereniteetti vaatii palvontaa ja kuuliaisuutta, ja myös jumalallisuuden pyhyys edellyttää, että palvelija näkee vikansa etsimällä anteeksiantoa, ylistämällä ja julistamalla ”Kunnia olkoon Allahille” kuuluttaa, että hänen Elättäjänsä on puhdas ja vailla virheitä, yläpuolella oleva korkea-arvoinen ja kaukana harhaanjohdettujen kansojen virheellisistä ajatuksista, pyhä ja vapaa kaikista maailmankaikkeuden vioista.

Jumalallisuuden täydellinen voima edellyttää myös, että ymmärtämällä oman heikkoutensa ja muiden olentojen kyvyttömyyden palvelija julistaa ihaillen ja ihmetyksestä ”Allah on suurin” Kaikkivaltiaan Allahin voiman ruhtinaallisten töiden edessä ja kumartaen nöyrästi syvään etsii turvaa Hänestä ja luottaa Häneen.

Jumalallisuuden armon ääretön aarrekammio edellyttää myös, että palvelija tekee tunnetuksi omat tarpeensa sekä kaikkien olentojen tarpeet ja köyhyyden hartaasti pyytämällä ja rukoilemalla ja julistaa Elättäjänsä palkkioita ja lahjoja olemalla kiitollinen, ylistämällä ja lausumalla ”Kaikki kiitos Allahille.”

Eli rukoilijan sanat ja teot sisältävät nämä tarkoitukset ja ovat jumalallisuuden asettamia.

KOLMAS KOHTA

Aivan kuten ihminen on esimerkki pienoiskoossa suuremmasta maailmasta ja suura al-Fatiha loistava näyte Koraanin valtavasta merkityksestä, siten määrätyt rukoukset ovat palvonnan eri muotojen kaiken kattava, hohtava hakemisto ja pyhä kartta, joka osoittaa kaikkien olentojen luokkien palvonnan kaikki sävyt.

NELJÄS KOHTA

Kellon sekuntiviisari, minuuttiviisari, tuntiviisari ja päiväviisari, joka kertoo viikot, katsovat toisiaan, ovat esimerkkejä toisistaan ja seuraavat toisiaan. Vastaavasti yön ja päivän vaihtelu ovat kuin tämän maailman sekunteja – Kaikkivaltiaan Allahin valtava kello – ja vuodet kertovat sen minuutit, ja ihmisen eliniän vaiheet kertovat sen tunnit, ja maailman eliniän aikakaudet kertovat sen päivät, katsovat toisiaan, ovat esimerkkejä toisistaan, ovat toistensa kaltaisia ja muistuttavat toisiaan. Esimerkiksi:

Fajrin aika, varhain aamulla: Tämä aika auringonnousuun asti muistuttaa ja tuo mieleen aikaisen kevään, hedelmöittymisen hetken äidin kohdussa, ensimmäisen päivän taivaan ja maan luomisen kuudesta päivästä – se muistuttaa niissä läsnä olevista jumalallisista toimista.

Zuhrin aika, juuri keskipäivän jälkeen: Tämä muistuttaa ja viittaa keskikesään, nuoruuteen, ihmisen luomisen aikakauteen maailman elinaikana, ja muistuttaa mieliin armon ilmentymät ja niissä piilevät yltäkylläiset palkkiot.

Asrin aika, iltapäivällä: Tämä on kuin syksy, vanhuus ja viimeisen profeetan (olkoon rauha ja siunaukset hänen kanssaan) aika, joka tunnetaan Autuuden Aikakautena, ja muistuttaa niissä piilevistä jumalallisista teoista ja Kaikkein Armollisimman suosionosoituksista.

Maghribin aika, auringon laskiessa: Muistelemalla monien olentojen kuolemaa syksyn lopussa, ihmisen kuolemaa ja maailman tuhoutumista ylösnousemuksen alkaessa, tämä aika tuo mieleen jumalallisen kunnian ja mahtavuuden ilmentymät ja nostattaa ihmisen piittaamattomuuden unestaan.

Ishan aika, illansuussa: Muistuttaa mieliä tästä ajasta, jolloin pimeyden maailma verhoaa mustalla käärinliinalla kaikki päivämaailman asiat, ja talvi piilottaa maan kuolleet kasvot valkoisella käärinliinalla, ja jopa kuolleiden ihmisten jälkeenjääneet teot ovat unohduksen verhon peittämiä. Tämän maailman tutkimuskentän mennessä kiinni ja sulkeutuessa lopullisesti julistaa se Ylistetyn Kaikkivoivan Orjien Valtiaan mahtavaa ja valtavaa valta-asemaa.

Mitä tulee yöaikaan, pitämällä mielessä sekä talven että haudan ja Keskimmäisen Valtakunnan muistuttaa se ihmistä siitä, kuinka paljon ihmishenki tarvitsee Kaikkein Armollisimman armoa. Ja taha- jjud-rukous tiedottaa hänelle, mikä tarpeellinen valo se on haudan yössä ja Keskimmäisen Valtakunnan pimeydessä – se varoittaa häntä tästä, ja muistuttamalla mieliin äärettömien palkkioiden Todellisen Antajan julistaa, kuinka Hän ansaitsee ylistyksen ja kiitoksen.

Toinen aamu muistuttaa mieleen Ylösnousemuksen Aamun. Varmasti on ymmärrettävää, välttämätöntä ja varmaa, että tällä illalla on ollut aamu, samoin on yhtä varmaa, että Keskimmäistä Valtakuntaa seuraa Ylösnousemuksen aamu ja kevät.

Nämä viisi aikaa ovat merkkinä tärkeän mullistuksen alkamisesta ja muistuttavat muista suurista mullistuksista, jolloin Kaikkivaltiaan Allahin voiman päivittäisten mahtavien toimenpiteiden kautta jokainen tuo mieleen jumalallisen voiman ihmeet ja jumalallisen armon lahjat joka vuosi, joka vuosisata ja jokainen aikakausi. Eli määrätyt rukoukset, jotka ovat synnynnäinen velvollisuus, palvonnan perusta ja kiistaton velka, ovat näihin aikoihin soveliaimpia ja sopivimpia.

VIIDES KOHTA

Ihminen on luonnostaan äärimmäisen heikko, kaikki koskettaa häntä, surettaa ja tekee hänet murheelliseksi. Lisäksi hän on täysin vailla voimaa, vaikka hänen kohtaamansa vastoinkäymiset ja viholliset ovat määrältään lukuisat. Hän on myös erittäin vajavainen, hänen tarpeensa ovat todella moninaiset. Hän on laiska ja kykenemätön, mutta elämän velvollisuudet ovat raskaimmat. Myös hänen inhimillisyytensä on yhdistänyt hänet muuhun maailmankaikkeuteen, mutta hän tuntee jatkuvaa kipua hänelle rakkaiden asioiden huvetessa ja kadotessa. Hänen järkensä näyttää hänelle korkea-arvoisia tavoitteita ja kestäviä hedelmiä, mutta hänen kätensä on lyhyt, elämänsä hetkellinen, voimansa ja kärsivällisyytensä vähäinen.

Tästä voidaan selkeästi ymmärtää, kuinka tärkeää hengelle on tässä tilassa, Fajrin aikaan aikaisin aamulla, turvautua Ylistetyn Kaikkivaltiaan Tuomioistuimeen, rukoilla ja anoa Korkeinta ja Armollisinta, etsiä menestystä ja apua Häneltä, ja kuinka välttämätön tukipiste se on, että hän voi kohdata asioita, joita hänelle tulee tapahtumaan päivän aikana, ja kestää hänelle lastatut velvollisuudet.

Zuhrin aika juuri keskipäivän jälkeen on päivän lakipiste ja sen hupenemisen alku, jolloin päivittäinen aherrus lähestyy saavutuksiaan, aika lyhyelle levolle työn paineiden keskellä, kun henki tarvitsee taukoa uurastamisen aiheuttamasta piittaamattomuudesta ja tunnottomuudesta, ja jumalallisten palkkioiden julki tuomisen aika.

Jokainen voi ymmärtää, miten hienoa ja miellyttävää, miten tarpeellista ja tarkoituksenomaista ihmishengelle on suorittaa keskipäivän rukous, joka tarkoittaa paineista vapautumista, piittaamattomuuden karistamista ja merkityksettömien ja hetkellisten asioiden taakse jättämistä, käsiensä puristamista yhteen Todellisen Palkkioiden Antajan Tuomioistuimessa, Ikuisesti Pysyvää, ylistämällä ja kiittämällä kaikista Hänen lahjoistaan, ja etsimällä apua Häneltä, ja osoittamalla kyvyttömyytensä kumartumalla Hänen kunniansa ja mahtavuutensa edessä, ja polvistumalla ja julistamalla ihmetystä, rakkautta ja nöyryyttä. Joka ei ymmärrä tätä, ei ole todellinen ihminen.

Mitä tulee Asrin aikaan iltapäivällä, tuo se mieleen surumielisen syksyn vuodenajan ja murheellisen vanhuuden tilan ja synkän kauden ajan lopussa. Silloin myös päivän asiat saavuttavat päätöksensä, ja päivän mittaan kertyneet jumalalliset palkkiot kuten terveys, hyvinvointi ja hyödylliset tehtävät muodostavat kokonaisuuden, ja mahtavan auringon vihjatessa alkamalla laskemaan tämä aika kuuluttaa, että ihminen on vieraileva virkamies ja että kaikki on tilapäistä ja katoavaista.

Ihmisen henki haluaa ikuisuutta ja on luotu sitä varten – se palvoo hyväntahtoisuutta ja irtaantuminen on tuskallista. Näin jokainen, joka on todellinen ihminen, voi ymmärtää, mikä ylevä velvollisuus, mikä asianmukainen palvelu, mikä sopiva tapa maksaa ihmisluonnon velka – todellakin, mikä miellyttävä ilo on suorittaa iltapäivän rukous. Sillä anomalla Iankaikkisen Ikuisessa Tuomioistuimessa, Ikuisesti Pysyvää, merkitsee se turvautumista päättymättömään suosioon, äärettömään armoon, ja olemalla kiitollinen ja ylistämällä lukemattomia palkkioita, alistuneesti kumartuen Hänen mahtavan Jumalallisuutensa edessä, ja äärimmäisestä nöyryydestä maahan polvistuen kumartaa Hänen Iankaikkisen Jumaluutensa edessä löytäen todellisen lohdutuksen sydämelle ja helpotuksen hengelle, ja on valmiina palvomaan Hänen suuruutensa läsnäollessa.

Maghribin aika auringon laskiessa muistuttaa herkkien, ihanien kesän ja syksyn maailmojen olentojen katoamisista surullisten jäähyväisten keskellä, talven kynnyksellä. Se tuo mieleen ajan, jolloin ihminen kuolemansa kautta jättää kaikki rakkaansa surullisesti poistuen ja astuu hautaan. Se tuo mieleen, että tämän maailman kuollessa, sen ollessa keskellä kuoleman tuskiensa kouristuksia kaikki sen asukkaat siirtyvät muihin maailmoihin, ja tämän tutkintopaikan lamppu sammuu. Se aika antaa ankaran varoituksen niille, jotka palvovat hetkellisiä ja lyhytaikaisia rakastettuja.

Niinpä Maghrib-rukouksen aikaan ihmishenki, joka luonnostaan on peili, joka haluaa Ikuista Kauneutta, kääntää kasvonsa kohti Iankaikkisen Kuolemattoman mahtavaa valtaistuinta, Ikuisesti Pysyvää, joka suorittaa näitä mahtavia tekoja, kääntää ja muuntaa näitä valtavia maailmoja ja julistaa ”Allah on suurin” näiden katoavaisten olentojen ylle vetäytyen heistä. Ihminen puristaa kätensä yhteen palvellakseen Herraansa ja kohoaa Ikuisesti Pysyvän läheisyyteen, ja sanomalla: ”Kaikki kiitos Allahille”, hän kehuu ja ylistää Hänen virheetöntä täydellisyyttään, Hänen vertaansa vailla olevaa kauneuttaan ja Hänen ääretöntä armoaan. Julistamalla:

اِيَّاكَ نَعْبُدُ وَ اِيَّاكَ نَسْتَع۪ينُ (Koraani 1:5) julistaa hän palvontaansa, etsii apua Hänen itsenäiseltä jumaluudeltaan, Hänen kumppanittomalta jumaluudeltaan, Hänen jakamattomalta suvereniteetiltaan.

Sitten hän kumartaa ja julistaa yhdessä koko maailmankaikkeuden kanssa hänen heikkouttaan ja kyvyttömyyttään, hänen köyhyyttään ja paheellisuuttaan Äärettömän Majesteetin ja Ikuisesti Pysyvän rajattoman voiman ja kertakaikkisen mahtavuuden edessä sanoen: سُبْحَانَ رَبِّيَ الْعَظِيمُ ja ylistää hänen Jaloa Herraansa. Ja kumartuu maahan polvistuen Hänen Kuolemattoman Olemuksensa Kauneuden edessä, Hänen muuttumattomien pyhien ominaisuuksiensa ja Hänen pysyvän ikuisen täydellisyytensä edessä. Hylkäämällä kaiken muun paitsi Hänet julistaa ihminen rakkauttaan ja palvontaansa ihmetyksellä ja nöyryydellä. Hän löytää Armeliaimman Iankaikkisen. Ja sanomalla: سُبْحَانَ رَبِّيَ الْاَعْلٰ julistaa hän, että hänen Korkein Elättäjänsä on kaikkien heikkouksien ja virheiden yläpuolella.

Sitten hän todistaa Allahin ykseyttä ja sitä, että Muhammed (olkoon rauha ja siunaukset hänen kanssaan) on profeetta. Hän istuu ja omaan lukuunsa tarjoaa lahjaksi Kuolemattomalle Korkeimmalle ja Ikuisesti Ylistetylle kaikkien luotujen siunatut ter- vehdykset ja siunaukset. Ja tervehtimällä Allahin Jalointa Sanansaattajaa uusii hän uskollisuutensa hänelle ja julistaa kuuliaisuuttaan hänelle. Jotta uudistaisi ja valaisisi uskonsa, tarkkailee hän älykästä järjestystä tässä maailmankaikkeuden palatsissa ja todistaa Loistokkaimman Tekijän ykseyttä.

Ja hän todistaa Muhammed Arabialaisen (olkoon rauha ja siunaukset hänen kanssaan) sanansaattajuuden puolesta, joka on Allahin suvereniteetin airut, Hänelle mieluisien asioiden julistaja ja universumin kirjan merkkien ja jakeiden tulkitsija. Tällainen on Maghrib-rukouksen tarkoitus. Joten kuinka voidaan jotakuta pitää ihmisenä, joka ei ymmärrä, mikä hieno ja puhdas velvollisuus on rukous auringonlaskun aikaan, mikä arvokas ja miellyttävä palvontateko, mikä vakava asia, ja mikä loppumaton vuoropuhelu ja pysyvä onni se on tässä tilapäisessä vierastalossa.

İşâ vaktinde –ki o vakit– gündüzün ufukta kalan bakiyye-i âsârı dahi kaybolup gece âlemi kâinatı kaplar. مُقَلِّبُ الَّيْلِ وَالنَّهَارِ olan Kadîr-i Zülcelal’in o beyaz sahifeyi bu siyah sahifeye çevirmesindeki tasarrufat-ı Rabbaniyesiyle yazın müzeyyen yeşil sahifesini, kışın bârid beyaz sahifesine çevirmesindeki مُسَخِّرُ الشَّمْسِ وَالْقَمَرِ olan Hakîm-i Zülkemal’in icraat-ı İlahiyesini hatırlatır. Hem mürur-u zamanla ehl-i kuburun bakiyye-i âsârı dahi şu dünyadan kesilmesiyle bütün bütün başka âleme geçmesindeki Hâlık-ı mevt ve hayat’ın şuunat-ı İlahiyesini andırır. Hem dar ve fâni ve hakir dünyanın tamamen harap olup azîm sekeratıyla vefat edip geniş ve bâki ve azametli âlem-i âhiretin inkişafında Hâlık-ı arz ve semavat’ın tasarrufat-ı celaliyesini ve tecelliyat-ı cemaliyesini andırır, hatırlattırır bir zamandır. Hem şu kâinatın Mâlik ve Mutasarrıf-ı Hakiki’si, Mabud ve Mahbub-u Hakiki’si o zat olabilir ki gece gündüzü, kış ve yazı, dünya ve âhireti, bir kitabın sahifeleri gibi suhuletle çevirir, yazar bozar, değiştirir. Bütün bunlara hükmeder bir Kadîr-i Mutlak olduğunu ispat eden bir vaziyettir.

İşte nihayetsiz âciz, zayıf hem nihayetsiz fakir, muhtaç hem nihayetsiz bir istikbal zulümatına dalmakta hem nihayetsiz hâdisat içinde çalkanmakta olan ruh-u beşer, yatsı namazını kılmak için şu manadaki işâda İbrahimvari لَٓا اُحِبُّ الْاٰفِل۪ينَ deyip Mabud-u Lemyezel, Mahbub-u Lâyezal’in dergâhına namaz ile iltica edip ve şu fâni âlemde ve fâni ömürde ve karanlık dünyada ve karanlık istikbalde, bir Bâki-i Sermedî ile münâcat edip bir parçacık bir sohbet-i bâkiye, birkaç dakikacık bir ömr-ü bâki içinde dünyasına nur serpecek, istikbalini ışıklandıracak, mevcudatın ve ahbabının firak ve zevalinden neş’et eden yaralarına merhem sürecek olan Rahman-ı Rahîm’in iltifat-ı rahmetini ve nur-u hidayetini görüp istemek…

Hem muvakkaten onu unutan ve gizlenen dünyayı, o dahi unutup dertlerini kalbin ağlamasıyla dergâh-ı rahmette döküp hem ne olur ne olmaz, ölüme benzeyen uykuya girmeden evvel, son vazife-i ubudiyetini yapıp yevmiye defter-i amelini hüsn-ü hâtime ile bağlamak için salâta kıyam etmek, yani bütün fâni sevdiklerine bedel bir Mabud ve Mahbub-u Bâki’nin ve bütün dilencilik ettiği âcizlere bedel bir Kadîr-i Kerîm’in ve bütün titrediği muzırların şerrinden kurtulmak için bir Hafîz-i Rahîm’in huzuruna çıkmak…

Hem Fatiha ile başlamak, yani bir şeye yaramayan ve yerinde olmayan nâkıs, fakir mahlukları medih ve minnettarlığa bedel, bir Kâmil-i Mutlak ve Ganiyy-i Mutlak ve Rahîm-i Kerîm olan Rabbü’l-âlemîn’i medh ü sena etmek…

Hem  اِيَّاكَ نَعْبُدُ   hitabına terakki etmek, yani küçüklüğü, hiçliği, kimsesizliği ile beraber, ezel ve ebed sultanı olan Mâlik-i Yevmi’d-din’e intisabıyla şu kâinatta nazdar bir misafir ve ehemmiyetli bir vazifedar makamına girip اِيَّاكَ نَعْبُدُ وَ اِيَّاكَ نَسْتَع۪ينُ demekle bütün mahlukat namına kâinatın cemaat-i kübrası ve cemiyet-i uzmasındaki ibadat ve istianatı ona takdim etmek…

Hem اِهْدِنَا الصِّرَاطَ الْمُسْتَق۪يمَ  demekle, istikbal karanlığı içinde saadet-i ebediyeye giden, nurani yolu olan sırat-ı müstakime hidayeti istemek…

Hem şimdi yatmış nebatat, hayvanat gibi gizlenmiş güneşler, hüşyar yıldızlar, birer nefer misillü emrine musahhar ve bu misafirhane-i âlemde birer lambası ve hizmetkârı olan Zat-ı Zülcelal’in kibriyasını düşünüp اَللّٰهُ اَك۟بَرُ deyip rükûya varmak…

Hem bütün mahlukatın secde-i kübrasını düşünüp, yani şu gecede yatmış mahlukat gibi her senede, her asırdaki enva-ı mevcudat, hattâ arz, hattâ dünya, birer muntazam ordu, belki birer mutî nefer gibi vazife-i ubudiyet-i dünyeviyesinden "Emr-i kün feyekûn" ile terhis edildiği zaman, yani âlem-i gayba gönderildiği vakit, nihayet intizam ile zevalde gurûb seccadesinde اَللّٰهُ اَك۟بَرُ deyip secde ettikleri…

Hem "Emr-i kün feyekûn"den gelen bir sayha-i ihya ve ikaz ile yine baharda kısmen aynen, kısmen mislen haşrolup kıyam edip kemer-beste-i hizmet-i Mevla oldukları gibi şu insancık onlara iktidaen o Rahman-ı Zülkemal’in, o Rahîm-i Zülcemal’in bârgâh-ı huzurunda hayret-âlûd bir muhabbet, beka-âlûd bir mahviyet, izzet-âlûd bir tezellül içinde اَللّٰهُ اَك۟بَرُ deyip sücuda gitmek, yani bir nevi mi’raca çıkmak demek olan işâ namazını kılmak, ne kadar hoş, ne kadar güzel, ne kadar şirin, ne kadar yüksek, ne kadar aziz ve leziz, ne kadar makul ve münasip bir vazife, bir hizmet, bir ubudiyet, bir ciddi hakikat olduğunu elbette anladın.

Demek şu beş vakit, her biri birer inkılab-ı azîmin işaratı ve icraat-ı cesîme-i Rabbaniyenin emaratı ve in’amat-ı külliye-i İlahiyenin alâmatı olduklarından, borç ve zimmet olan farz namazın o zamanlara tahsisi, nihayet hikmettir.

سُبْحَانَكَ لَا عِلْمَ لَنَٓا اِلَّا مَا عَلَّمْتَنَا اِنَّكَ اَنْتَ الْعَل۪يمُ الْحَك۪يمُ

اَللّٰهُمَّ صَلِّ وَسَلِّمْ عَلٰى مَنْ اَرْسَلْتَهُ مُعَلِّمًا لِعِبَادِكَ لِيُعَلِّمَهُمْ كَيْفِيَّةَ مَعْرِفَتِكَ وَالْعُبُودِيَّةِ لَكَ وَمُعَرِّفًا لِكُنُوزِ اَسْمَائِكَ وَتَرْجُمَانًا لِآيَاتِ كِتَابِ كَائِنَاتِكَ وَمِرْآةً بِعُبُودِيَّتِهِ لِجَمَالِ رُبُوبِيَّتِكَ وَعَلٰى آلِهِ وَصَحْبِهِ اَجْمَعِينَ وَارْحَمْنَا وَارْحَمِ الْمُؤْمِنِينَ وَالْمُؤْمِنَاتِ آمِينَ بِرَحْمَتِكَ يَا اَرْحَمَ الرَّاحِمِينَ

---

Sekizinci Söz ⇐ | Sözler | ⇒ Onuncu Söz

---