Seitsemästoista Kirje
Liite Kahdenteenkymmenenteenviidenteen Välähdykseen
Surunvalittelukirje lapsen kuoleman johdosta
بِاس۟مِهٖ
وَ اِن۟ مِن۟ شَى۟ءٍ اِلَّا يُسَبِّحُ بِحَم۟دِهٖ
(Koraani 17: 44)
Rakas veljeni tuonpuoleisessa, herra Hafiz Halid!
وَبَشِّرِ الصَّابِرٖينَ اَلَّذٖينَ اِذَٓا اَصَابَت۟هُم۟ مُصٖيبَةٌ قَالُٓوا اِنَّا لِلّٰهِ وَاِنَّٓا اِلَي۟هِ رَاجِعُونَ
(Koraani 2: 155-156)
Veljeni, lapsesi kuolema teki minut surulliseksi. Mutta, اَل۟حُك۟مُ لِلّٰهِ (Koraani 40: 12) se on islamin merkki olla tyytyväinen jumalalliseen määräykseen ja osoittaa alistumista jumalalliseen päätökseen. Suokoon Kaikkivaltias Allah sinulle kauniin kärsivällisyyden. Ja tehköön hän vainajasta avustajan ja välittäjän sinulle Tuonpuoleisessa. Me selitämme viisi kohtaa, jotka ovat uskomattomia hyviä uutisia ja todellista lohdutusta sinulle ja sinun kaltaisillesi hurskaille uskoville.
ENSIMMÄINEN KOHTA
Tämän lauseen mysteeri ja merkitys وِل۟دَانٌ مُخَلَّدُونَ (Koraani 56: 17, 76: 19) Kaikentietävässä Koraanissa on tämä: ennen murrosikää kuolleiden uskovien lapset pysyvät ikuisesti ikuisina rakastettavina lapsina Paratiisin arvoisessa muodossa. Heistä tulee ikuinen onnenlähde paratiisiin menevien isiensä ja äitiensä syleilyssä, ja he takaavat vanhemmilleen nautinnoista kaikkein suloisimman - lastensa rakastamisen ja hellimisen. Kaikki mieluisimmat asiat löytyvät Paratiisista. Ne, jotka sanovat: ”Paratiisissa ei tule olemaan rakastettavia ja hellittäviä lapsia, koska siellä ei ole lisääntymistä”, eivät ole oikeassa. Ja ansaitessaan miljooniksi vuosiksi ikuisten lastensa puhtaan ja kivuttoman rakkauden ja hellimisen sen sijaan että rakastaisivat heitä noin kymmenen ohikiitävän vuoden ajan tämän maailman murheiden ohella, on uskovaisille suuren onnen lähde.
Tämä jae ilmaisee ja antaa hyviä uutisia lauseella: وِل۟دَانٌ مُخَلَّدُونَ (Koraani 56: 17, 76: 19)
TOINEN KOHTA
Kerran erästä miestä pidettiin vankityrmässä. He lähettivät yhden hänen rakastettavista lapsistaan jäämään hänen luokseen. Tuo avuton vanki kärsi molempien puolesta sekä omista suruistaan, ja koska hän ei pystynyt tarjoamaan lapselleen lohtua, että lapsensa murheista ja vastoinkäymisistä. Myöhemmin myötätuntoinen sulttaani lähetti jonkun, jolla oli seuraava viesti: ”Itse asiassa lapsi on sinun, mutta hän on minun alamaiseni ja kansaani. Otan hänet ja kasvatan häntä kauniissa palatsissa.” Mies itki tuskissaan ja sanoi: ”En anna sinulle lastani, hän on ainoa lohtuni!” Hänen ystävänsä sanoivat hänelle: ”Surullasi ei ole merkitystä. Jos säälit lasta, niin sitten tämän likaisen, haisevan, ahdistavan tyrmän tilalle hän menee tilavaan ja iloiseen palatsiin. Jos taas itseäsi surkuttelet ja etsit vain omaa etuasi yhdessä väliaikaisen epäilyttävän edun kanssa, tulet kokemaan vakavaa tuskaa ja kipua lapsen vaikeuksien takia. Mutta jos hän menisi sinne, se palvelee kiinnostustasi tuhat kertaa, koska se on syy houkutella sulttaanin armo puoleesi ja on kuin välittäjä sinulle. Sulttaani haluaa hänen tapaavan sinut. Ja varmasti, hän ei lähetä lasta vankilaan tapaamaan sinua. Pikemminkin hän vapauttaa sinut vankityrmästä, kutsuu sinut palatsiin ja antaa sinun tavata lapsesi siellä. Ainoa edellytys on, että luotat sulttaaniin ja noudatat kuuliaisuutta hänelle...”
Rakas veljeni, kuten tässä vertauksessa, itsesi kaltaisten uskovien on ajateltava seuraavaa, kun heidän lapsensa on kuollut: Tämä lapsi on viaton, ja hänen Luojansa Armeliain ja Anteliain. Puutteellisen kasvatukseni ja myötätuntoni tilalle Hän on ottanut lapseni täydellisimpään armoonsa ja suosioonsa. Hän on vapauttanut lapsen tämän maailman vakavasta, surkeasta ja julmasta vankityrmästä ja lähettänyt hänet Firdawsin Paratiisin korkeimmalle tasolle. Kuinka onnekasta lapselle! Kuka tietää, kuinka hän olisi aikuistunut, jos hän olisi pysynyt tässä maailmassa? Siksi en sääli lasta vaan pidän häntä onnekkaana. Henkilökohtaisesta kiinnostuksestani häntä kohtaan en edes sääli itseäni, en kärsi surusta ja murheesta.
Sillä jos hän olisi pysynyt maailmassa, hän olisi suonut kymmenen vuotta lapsen rakkautta, joka on väliaikaista ja sekoitettu kärsimyksiin. Jos hän olisi ollut vanhurskas ja jos hän olisi ollut taitava maailman asioissa, hän olisi ehkä auttanut minua. Mutta kuolemansa jälkeen hänestä on tullut kuin välittäjä, joka on keino kymmenen miljoonan vuoden lapsen rakkaudelle iankaikkisessa Paratiisissa ja ikuiseen onneen. Totta tosiaan sellainen, joka menettää epäilyttävän ja välittömän hyödyn ja saa tuhat varmaa ja lykättyä palkkiota, ei osoita surua ja vaikerra eikä itke epätoivosta.
KOLMAS KOHTA
Kuollut lapsi oli Kaikkein Armollisimman Luojan luontokappale, omaisuutta ja palvelija – ja jokaisella jäsenellään Hänen luomuksensa. Lapsi kuului Hänelle ja oli vanhempiensa ystävä, joka oli laitettu väliaikaisesti heidän valvontaansa. Luoja asetti isän ja äidin lapsen palvelukseen. Välittömänä palkkana palveluistaan Hän antoi heille miellyttävän myötätunnon. Jos armon ja viisauden vaatimuksena se, että Myötätuntoinen Luoja, jolla on yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän osaketta tuhannesta, ottaa lapsen sinulta ja lopettaa palvelusi, niin itkeä surussa ja epätoivossa tuhannen osakkeen todellisen omistajan edessä tämän ilmeisen yhden osakkeen takia tavalla, joka muistuttaa valitusta, ei ole uskovalle sopiva – se sopii pikemminkin välinpitämättömille ja harhaanjohdetuille.
DÖRDÜNCÜ NOKTA
Eğer dünya ebedî olsaydı, insan içinde ebedî kalsaydı ve firak ebedî olsaydı elîmane teessürat ve meyusane teellümatın bir manası olurdu. Fakat madem dünya bir misafirhanedir, vefat eden çocuk nereye gitmişse siz de biz de oraya gideceğiz. Ve hem bu vefat ona mahsus değil, umumî bir caddedir. Hem madem müfarakat dahi ebedî değil; ileride hem berzahta hem cennette görüşülecektir. اَل۟حُك۟مُ لِلّٰهِ demeli. O verdi, o aldı. اَل۟حَم۟دُ لِلّٰهِ عَلٰى كُلِّ حَالٍ sabır ile şükretmeli.
BEŞİNCİ NOKTA
Rahmet-i İlahiyenin en latîf, en güzel, en hoş, en şirin cilvelerinden olan şefkat; bir iksir-i nuranidir. Aşktan çok keskindir. Çabuk Cenab-ı Hakk’a vusule vesile olur. Nasıl aşk-ı mecazî ve aşk-ı dünyevî pek çok müşkülatla aşk-ı hakikiye inkılab eder, Cenab-ı Hakk’ı bulur. Öyle de şefkat –fakat müşkülatsız– daha kısa, daha safi bir tarzda kalbi Cenab-ı Hakk’a rabteder.
Gerek peder ve gerek valide, veledini bütün dünya gibi severler. Veledi elinden alındığı vakit, eğer bahtiyar ise hakiki ehl-i iman ise dünyadan yüzünü çevirir, Mün’im-i Hakiki’yi bulur. Der ki: “Dünya madem fânidir, değmiyor alâka-i kalbe.” Veledi nereye gitmişse oraya karşı bir alâka peyda eder, büyük manevî bir hal kazanır.
Ehl-i gaflet ve dalalet, şu beş hakikatteki saadet ve müjdeden mahrumdurlar. Onların hali ne kadar elîm olduğunu şununla kıyas ediniz ki bir ihtiyar hanım, gayet sevdiği sevimli tek bir çocuğunu sekeratta görüp –dünyada tevehhüm-ü ebediyet hükmünce gaflet veya dalalet neticesinde; mevti, adem ve firak-ı ebedî tasavvur ettiğinden– yumuşak döşeğine bedel kabrin toprağını düşünüp gaflet veya dalalet cihetiyle, Erhamü’r-Râhimîn’in cennet-i rahmetini, firdevs-i nimetini düşünmediğinden ne kadar meyusane bir hüzün ve elem çektiğini kıyas edebilirsin.
Fakat vesile-i saadet-i dâreyn olan iman ve İslâmiyet, mü’mine der ki: Şu sekeratta olan çocuğun Hâlık-ı Rahîm’i, onu bu fâni dünyadan çıkarıp cennetine götürecek. Hem sana şefaatçi hem ebedî bir evlat yapacak. Müfarakat muvakkattır, merak etme اَل۟حُك۟مُ لِلّٰهِ اِنَّا لِلّٰهِ وَاِنَّٓا اِلَي۟هِ رَاجِعُونَ de, sabret.
اَل۟بَاقٖى هُوَ ال۟بَاقٖى
Said Nursî