Seitsemäs Sana
Jos haluat ymmärtää, mitä arvokkaita, vaikeuksia ratkovia talismaaneja ovat kaksi osaa lauseesta آمَنْتُ بِاللّٰهِ وبِالْيَوْمِ الْآخِرِ jotka ratkaisevat sekä luomisen mystisen arvoituksen että avaavat ihmissielulle oven onneen, ja mitä hyödyllisiä ja parantavia lääkkeitä ovat luottamus Luojaasi ja turvautuminen Häneen kärsivällisesti ja hartaasti anoen, ja kiitoksen kautta Elättäjältäsi nöyrästi pyytäen, ja mitkä tärkeät, kallisarvoiset ja hohtavat matkaliput matkalle kohti ikuisuutta – ja eväät tuonpuoleiseen ja valot hautaan – ovat Koraanin kuunteleminen, sen käskyjen totteleminen, määrättyjen rukousten suorittaminen ja vakavista synneistä luopuminen, niin kuuntele ja kiinnitä huomiota tähän vertaukseen:
Kerran sotilas joutui vakavaan tilanteeseen taistelu -ja tutkintokentällä, voiton ja häviön kierroksella. Se kuuluu seuraavasti:
Sotilas haavoittui saaden kaksi syvää ja kammottavaa haavaa oikeaan ja vasempaan kylkeensä, ja hänen takanaan seisoi valtava leijona ikään kuin odottamassa hyökätäkseen hänen kimppuunsa. Hänen edessään seisoi hirsipuu, joka otti hengiltä ja tuhosi kaikki, joita hän rakasti. Se odotti häntäkin. Tämän lisäksi hänellä oli pitkä matka edessään, sillä hänet oli karkotettu. Epäonnisen sotilaan pohtiessa epätoivoisena pelottavaa ahdinkoaan ilmestyi hyväntahtoinen henkilö, joka hohti valoa kuten Khidr. Hän sanoi sotilaalle:
”Älä vaivu lohduttomuuteen. Annan sinulle kaksi talismaania ja opetan ne sinulle. Jos käytät niitä oikein, leijonasta tulee sinulle säyseä hevonen, ja hirsipuu muuttuu keinuksi sinun iloksesi ja nautinnoksesi. Annan sinulle myös kaksi lääkettä. Jos noudatat ohjeita, nämä kaksi mätivää haavaa muuttuvat kahdeksi hyväntuoksuiseksi kukaksi nimeltään Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset hänen kanssaan) Ruusu. Annan sinulle myös lipun – voit tehdä sillä vuoden matkan päivässä kuin lentäen. Ellet usko minua, kokeile hieman, jotta näet sen olevan totta.”
Sotilas kokeili hieman ja vakuutti sen olevan totta. Kyllä, minä, eli tämä onneton Said, vahvistan sen myös. Sillä minäkin kokeilin ja näin sen olevan aivan totta.
Jonkin aikaa myöhemmin hän näki ovelan ja irstaannäköisen miehen, viekkaan kuin Piru, tulevan vasemmalta tuoden mukanaan runsaasti koristeltuja varusteita, koristeltuja kuvia ja fantasioita ja monia päihteitä. Hän pysähtyi sotilaan eteen ja sanoi:
”Älä viitsi, ystäväni! Mennään juomaan ja pitämään hauskaa. Voimme katsella näitä kauniiden naisten kuvia, kuunnella musiikkia ja syödä tätä maukasta ruokaa.”
Sitten hän kysyi sotilaalta: ”Mitä lausut hengittäessäsi?”
”Talismaania”, kuului vastaus.
”Lopeta tuo käsittämätön roska! Älkäämme pilatko nykyistä hauskaamme!”
Ja hän kysyi toisen kysymyksen: ”Mitä sinulla on kädessäsi?”
”Lääkettä”, sotilas vastasi.
”Heitä se pois! Olet terve, sinussa ei ole mitään vikaa. On hauskuuden aika.”
Ja hän kysyi: ”Mikä on tuo paperinpala, jossa on viisi merkkiä?”
”Se on lippu ja annostelukortti.”
”Oh, revi ne!”, mies sanoi. ”Mitä tarvetta meillä on matkalle tänä kauniina keväänä?” Hän yritti taivutella sotilasta kaikenlaisilla houkutuksilla, ja poloinen sotilas oli jopa hieman vaikuttunut. Kyllä, ihmisen voi harhauttaa. Minutkin harhautti juuri tällaiset ovelat petokset.
Yhtäkkiä tuli oikealta ääni kuin ukkonen. ”Varo!”, se sanoi. ”Älä anna petkuttaa itseäsi! Sano sille huiputtajalle: ’Jos sinulla on keinot tappaa leijona takanani, poistaa hirsipuu edestäni, torjua asiat, jotka haavoittavat oikeaa ja vasenta puoltani ja estää edessäni oleva matka, niin tule ja tee niin! Näytä, että voit ja anna meidän nähdä se! Sano sitten, tule, mennään nautiskelemaan. Muutoin ole hiljaa!’ Puhu samoin kuin Khidrin kaltainen Allahin innoittama ihminen.”
Oi sieluni, joka nauroi nuoruudessaan ja nyt itkee sitä naurua! Tiedä, että onneton sotilas olet sinä, ja ihminen. Leijona on nimetty tunti. Mitä tulee hirsipuuhun, on se kuolema, rappeutuminen ja eroaminen, jonka kautta yön ja päivän vaihdellessa kaikki ystävät jättävät jäähyväisiään ja katoavat. Kahdesta haavasta toinen on ihmisen ääretön ja hankala kyvyttömyys, kun taas toinen on hänen tuskallinen ja rajaton köyhyytensä. Maasta karkoitus ja matka ovat tutkinnan pitkä matka, joka kulkee henkien maailmasta kohdun ja lapsuuden kautta vanhuuteen – maailman, haudan ja Keskimmäisen Valtakunnan kautta ylösnousemukseen ja Sirat-sillalle.
Ve o iki tılsım ise Cenab-ı Hakk’a iman ve âhirete imandır. Evet, şu kudsî tılsım ile ölüm; insan-ı mü’mini, zindan-ı dünyadan bostan-ı cinana, huzur-u Rahman’a götüren bir musahhar at ve burak suretini alır. Onun içindir ki ölümün hakikatini gören kâmil insanlar, ölümü sevmişler, daha ölüm gelmeden ölmek istemişler. Hem zeval ve firak, memat ve vefat ve darağacı olan mürur-u zaman, o iman tılsımı ile Sâni’-i Zülcelal’in taze taze, renk renk, çeşit çeşit mu’cizat-ı nakşını, havârık-ı kudretini, tecelliyat-ı rahmetini, kemal-i lezzetle seyir ve temaşaya vasıta suretini alır. Evet, güneşin nurundaki renkleri gösteren âyinelerin tebeddül edip tazelenmesi ve sinema perdelerinin değişmesi, daha hoş daha güzel manzaralar teşkil eder.
Ve o iki ilaç ise biri sabır ile tevekküldür. Hâlık’ının kudretine istinad, hikmetine itimattır. Öyle mi? Evet, emr-i كُنْ فَيَكُونُ e mâlik bir Sultan-ı Cihan’a acz tezkeresiyle istinad eden bir adamın ne pervası olabilir? Zira en müthiş bir musibet karşısında اِنَّا لِلّٰهِ وَ اِنَّٓا اِلَيْهِ رَاجِعُونَ deyip itminan-ı kalp ile Rabb-i Rahîm’ine itimat eder. Evet ârif-i billah, aczden, mehafetullahtan telezzüz eder. Evet, havfta lezzet vardır. Eğer bir yaşındaki bir çocuğun aklı bulunsa ve ondan sual edilse: “En leziz ve en tatlı haletin nedir?” Belki diyecek: “Aczimi, zaafımı anlayıp validemin tatlı tokadından korkarak yine validemin şefkatli sinesine sığındığım halettir.” Halbuki bütün validelerin şefkatleri ancak bir lem’a-i tecelli-i rahmettir. Onun içindir ki kâmil insanlar, aczde ve havfullahta öyle bir lezzet bulmuşlar ki kendi havl ve kuvvetlerinden şiddetle teberri edip Allah’a acz ile sığınmışlar. Aczi ve havfı, kendilerine şefaatçi yapmışlar.
Diğer ilaç ise şükür ve kanaat ile talep ve dua ve Rezzak-ı Rahîm’in rahmetine itimattır. Öyle mi? Evet, bütün yeryüzünü bir sofra-i nimet eden ve bahar mevsimini bir çiçek destesi yapan ve o sofranın yanına koyan ve üstüne serpen bir Cevvad-ı Kerîm’in misafirine fakr u ihtiyaç, nasıl elîm ve ağır olabilir? Belki fakr u ihtiyacı, hoş bir iştiha suretini alır. İştiha gibi fakrın tezyidine çalışır. Onun içindir ki kâmil insanlar, fakr ile fahretmişler. Sakın yanlış anlama! Allah’a karşı fakrını hissedip yalvarmak demektir. Yoksa fakrını halka gösterip dilencilik vaziyetini almak demek değildir.
Ve o bilet, senet ise başta namaz olarak eda-i feraiz ve terk-i kebairdir. Öyle mi? Evet, bütün ehl-i ihtisas ve müşahedenin ve bütün ehl-i zevk ve keşfin ittifakıyla o uzun ve karanlıklı ebedü’l-âbâd yolunda zâd u zahîre, ışık ve burak ancak Kur’an’ın evamirini imtisal ve nevahisinden içtinab ile elde edilebilir. Yoksa fen ve felsefe, sanat ve hikmet, o yolda beş para etmez. Onların ışıkları, kabrin kapısına kadardır.
İşte ey tembel nefsim! Beş vakit namazı kılmak, yedi kebairi terk etmek, ne kadar az ve rahat ve hafiftir. Neticesi ve meyvesi ve faydası ne kadar çok, mühim ve büyük olduğunu, aklın varsa bozulmamış ise anlarsın. Ve fısk ve sefahete seni teşvik eden şeytana ve o adama dersin:
Eğer ölümü öldürüp zevali dünyadan izale etmek ve aczi ve fakrı, beşerden kaldırıp kabir kapısını kapamak çaresi varsa söyle dinleyelim. Yoksa sus. Kâinat mescid-i kebirinde Kur’an kâinatı okuyor. Onu dinleyelim. O nur ile nurlanalım, hidayetiyle amel edelim ve onu vird-i zeban edelim.
Evet, söz odur ve ona derler. Hak olup Hak’tan gelip Hak diyen ve hakikati gösteren ve nurani hikmeti neşreden odur.
اَللّٰهُمَّ نَوِّرْ قُلُوبَنَا بِنُورِ الْاِيمَانِ وَالْقُرْآنِ اَللّٰهُمَّ اَغْنِنَا بِالْاِفْتِقَارِ اِلَيْكَ وَلَاتُفْقِرْنَا بِالْاِسْتِغْنَاءِ عَنْكَ تَبَرَّاْنَا اِلَيْكَ مِنْ حَوْلِنَا وَقُوَّتِنَا وَالْتَجَئْنَا اِلٰى حَوْلِكَ وَقُوَّتِكَ فَاجْعَلْنَا مِنَ الْمُتَوَكِّلِينَ عَلَيْكَ وَلَا تَكِلْنَا اِلٰى اَنْفُسِنَا وَاحْفَظْنَا بِحِفْظِكَ وَارْحَمْنَا وَارْحَمِ الْمُؤْمِنِينَ وَالْمُؤْمِنَاتِ وَصَلِّ وَسَلِّمْ عَلٰى سَيِّدِنَا مُحَمَّدٍ عَبْدِكَ وَنَبِيِّكَ وَصَفِيِّكَ وَخَلِيلِكَ وَجَمَالِ مُلْكِكَ وَمَلِيكِ صُنْعِكَ وَعَيْنِ عِنَايَتِكَ وَشَمْسِ هِدَايَتِكَ وَلِسَانِ حُجَّتِكَ وَمِثَالِ رَحْمَتِكَ وَنُورِ خَلْقِكَ وَشَرَفِ مَوْجُودَاتِكَ وَسِرَاجِ وَحْدَتِكَ فِي كَثْرَةِ مَخْلُوقَاتِكَ وَكَاشِفِ طِلْسِمِ كَائِنَاتِكَ وَدَلَّالِ سَلْطَنَةِ رُبُوبِيَّتِكَ وَمُبَلِّغِ مَرْضِيَّاتِكَ وَمُعَرِّفِ كُنُوزِ اَسْمَائِكَ وَمُعَلِّمِ عِبَادِكَ وَتَرْجُمَانِ آيَاتِكَ وَمِرْآةِ جَمَالِ رُبُوبِيَّتِكَ وَمَدَارِ شُهُودِكَ وَاِشْهَادِكَ وَحَبِيبِكَ وَرَسُولِكَ الَّذِي اَرْسَلْتَهُ رَحْمَةً لِلْعَالَمِينَ وَعَلٰى آلِهِ وَصَحْبِهِ اَجْمَعِينَ وَعَلٰى اِخْوَانِهِ مِنَ النَّبِيِّينَ وَالْمُرْسَلِينَ وَعَلٰى مَلٰئِكَتِكَ الْمُقَرَّبِينَ وَعَلٰى عِبَادِكَ الصَّالِحِينَ آمِينَ