Neljäs Sana
بِسْمِ اللّٰهِ الرَّحْمٰنِ الرَّحِيمِ
اَلصَّلَاةُ عِمَادُ الدّٖينِ
Jos haluat varmuudella ymmärtää, että kaksi plus kaksi on neljä, kuinka arvokkaita ja tärkeitä ovat määrätyt rukoukset, kuinka vähin kustannuksin ne saavutetaan, ja kuinka hullu ja turmiollinen on ihminen, joka ne laiminlyö, kiinnitä huomiosi seuraavaan tarinaan, joka on vertauksen muodossa.
Kerran mahtava hallitsija antoi kahdelle palvelijalleen kaksikymmentäneljä kultapalaa ja lähetti heidät asettumaan yhdelle rikkaista kuninkaallisista maatiloistaan kahden kuukauden matkan päähän. ”Käyttäkää tämä raha matkalippuihinne”, hän komensi heitä, ”ja ostakaa sillä, mitä tahansa on tarpeellista talossasi siellä. Asema on yhden päivän matkan päässä maatilalta. Ja siellä on sekä maantieliikennettä että rautatie, veneitä ja lentokoneita. Voitte hyödyntää niitä pääomanne mukaan.”
Kaksi palvelijaa lähti matkaan saatuaan nämä ohjeet. Toinen heistä oli onnekas, ja kulutti vain vähän rahaa matkallaan asemalle. Kustannuksiin sisältyi joitakin niin tuottoisia ja isännälle mieluisia liiketoimia, että hänen pääomansa kasvoi tuhatkertaisesti.
Mitä tulee toiseen palvelijaan, koska hän oli epäonninen ja laiskuri, kulutti hän kaksikymmentäkolme kultapalaa matkalla asemalle tuhlaten ne uhkapeliin ja huvituksiin. Yksi kultapala oli jäljellä. Hänen ystävänsä sanoi hänelle: ”Käytä tämä viimeinen kultapala matkalippuun, ettei sinun tarvitsisi kävellä pitkää matkaa ja nääntyä. Isäntämme on antelias, ehkä hän säälii sinua ja antaa anteeksi virheesi ja laittaa sinutkin lentokoneeseen. Sitten eräänä päivänä me pääsemme sinne, minne olemme menossa asumaan. Muutoin sinun pitää kävellä yksin ja nälkäisenä autiomaan poikki, jonka ylittäminen kestää kaksi kuukautta.”
Järjettöminkin ihminen voi ymmärtää kuinka tyhmä, turmiollinen ja järjetön hän olisi, jos itsepäisyyden takia ei kuluttaisi viimeistä jäljellä olevaa kultapalaa matkalippuun, joka on kuin avain aarre-aittaan, vaan sen sijaan käyttää sen ohikulkevan nautinnon paheisiin. Vai kuinka?
İşte ey namazsız adam ve ey namazdan hoşlanmayan nefsim!
O hâkim ise Rabb’imiz, Hâlık’ımızdır. O iki hizmetkâr yolcu ise biri mütedeyyin, namazını şevk ile kılar; diğeri gafil, namazsız insanlardır. O yirmi dört altın ise yirmi dört saat her gündeki ömürdür. O has çiftlik ise cennettir. O istasyon ise kabirdir. O seyahat ise kabre, haşre, ebede gidecek beşer yolculuğudur. Amele göre, takva kuvvetine göre, o uzun yolu mütefavit derecede katederler. Bir kısım ehl-i takva, berk gibi bin senelik yolu bir günde keser. Bir kısmı da hayal gibi elli bin senelik bir mesafeyi bir günde kateder. Kur’an-ı Azîmüşşan, şu hakikate iki âyetiyle işaret eder. O bilet ise namazdır. Bir tek saat, beş vakit namaza abdestle kâfi gelir.
Acaba yirmi üç saatini şu kısacık hayat-ı dünyeviyeye sarf eden ve o uzun hayat-ı ebediyeye bir tek saatini sarf etmeyen; ne kadar zarar eder, ne kadar nefsine zulmeder, ne kadar hilaf-ı akıl hareket eder. Zira bin adamın iştirak ettiği bir piyango kumarına yarı malını vermek, akıl kabul ederse halbuki kazanç ihtimali binde birdir. Sonra yirmi dörtten bir malını, yüzde doksan dokuz ihtimal ile kazancı musaddak bir hazine-i ebediyeye vermemek; ne kadar hilaf-ı akıl ve hikmet hareket ettiğini, ne kadar akıldan uzak düştüğünü, kendini âkıl zanneden adam anlamaz mı?
Halbuki namazda ruhun ve kalbin ve aklın büyük bir rahatı vardır. Hem cisme de o kadar ağır bir iş değildir. Hem namaz kılanın diğer mübah dünyevî amelleri, güzel bir niyet ile ibadet hükmünü alır. Bu surette bütün sermaye-i ömrünü, âhirete mal edebilir. Fâni ömrünü, bir cihette ibka eder.