Kahdeskymmeneskolmas Sana

    Risale-i Nur Tercümeleri sitesinden
    20.11, 24 Eylül 2024 tarihinde Said (mesaj | katkılar) tarafından oluşturulmuş 158410 numaralı sürüm ("Kyllä, todellista edistymistä on kääntää sydämen, hengen, älyn ja jopa mielikuvituksen ja muiden hienovaraisten ihmisille suotujen kykyjen kasvot kohti iankaikkista elämää, ja jokaisen niistä tulisi olla varattuna erityisesti sen arvoisen palvonnan kanssa. Edistys ei ole sellaista kuin harhaanjohdetut kuvittelevat. Tämän maailman elämään sukeltaminen maistaakseen jokaista nautintoa, jopa perustavalaatuisia, alistaa kaikki hienot kyvyt ja..." içeriğiyle yeni sayfa oluşturdu)

    (Tämä Sana sisältää kaksi Lukua)

    بِسْمِ اللّٰهِ الرَّحْمٰنِ الرَّح۪يمِ

    لَقَد۟ خَلَق۟نَا ال۟اِن۟سَانَ فٖٓى اَح۟سَنِ تَق۟وٖيمٍ ۝ ثُمَّ رَدَد۟نَاهُ اَس۟فَلَ سَافِلٖينَ ۝ اِلَّا الَّذٖينَ اٰمَنُوا وَ عَمِلُوا الصَّالِحَاتِ

    (Koraani 95:4–6)

    Ensimmäinen Luku

    Selitämme viiden Kohdan avulla uskon tuhansista hyveistä vain viisi.

    ENSIMMÄINEN KOHTA

    Uskon valon kautta ihminen kohoaa korkeimmasta korkeimmalle ja saavuttaa paratiisin arvoisen tason. Ja ateismin pimeyden kautta vajoaa hän alhaistakin alhaisimmaksi – helvettiin johtavaan asemaan. Sillä usko yhdistää ihmisen Loistokkaimpaan Tekijään suhteen kaltaisesti. Siispä ihminen ansaitsee arvonsa jumalallisen taiteen hyveiden kautta sekä jumalallisten Nimien kaiverrusten kautta, jotka ilmenevät hänessä uskon kautta. Ateismi katkaisee suhteen, ja johtuen tuosta irrottautumisesta jumalallinen taide piiloutuu. Hänen arvonsa on sitten vain hänen fyysisen olemuksensa mukainen. Koska aineella on vain katoava, ohimenevä ja väliaikainen elollinen elämä, on sen arvo käytännöllisesti katsoen mitätön.

    Selitämme tämän mysteerin vertauksen avulla:

    Esimerkiksi ihmisen taiteessa käytettyjen materiaalien arvo ja taiteen arvo ovat täysin erilaiset. Joskus ne ovat yhtä suuret, joskus materiaali on arvokkaampaa, ja joskus sattuu että materiaaliltaan – kuten rauta – viiden liiran arvoinen teos onkin vain viiden kurushin arvoinen. Joskus antiikkinen teos on arvoltaan jopa miljoonan, kun taas materiaalit, joista se on tehty, eivät ole edes viiden kurushin arvoiset. Jos tällainen taideteos viedään antiikkitorille ja nimetään tekijäksi entisaikojen nerokas ja lahjakas taiteilija, ja kuulutetaan mainiten taiteilija ja taideteos, se voidaan myydä miljoonasta liirasta. Jos se taas viedään romukauppiaille, ainoa saatava korvaus tulee olemaan 5 kurushia raudasta.

    Ihminen on sellainen Kaikkivaltiaan Allahin antiikkinen taideteos. Ihminen on kaikkein hienoin ja ylväin Hänen mahtinsa ihme, jonka Hän loi julistaakseen kaikkia Nimiään ja niiden kaiverruksia, pienoiskoon muodossa maailmankaikkeuden mallina.

    Jos uskon valo astuu hänen olemukseensa, kaikki merkitykselliset kaiverrukset hänessä muuttuvat luettaviksi. Joka uskoo, lukee niitä tietoisesti, ja sen yhteyden kautta saa muutkin lukemaan niitä. Jumalallinen taide ihmisessä tulee näkyväksi merkitysten kautta: ”Olen Loistokkaimman Tekijän olento ja luomus. Minussa ilmenee Hänen armonsa ja anteliaisuutensa.” Eli usko, joka koostuu yhteydestä Tekijään, tekee näkyväksi kaikki ihmisessä olevat taideteokset. Ihmisen arvo on suhteessa tähän jumalalliseen taiteeseen ja siihen, että on Kaikkivaltiaan Allahin peili. Merkityksettömästä ihmisestä tulee tässä tapauksessa Allahin välittäjä, muiden olentojen yläpuolella oleva paratiisin veroinen, ja Hyväntekijän vieras.

    Jos kuitenkin epäusko, joka koostuu yhteyden katkeamisesta, astuu ihmisen olemukseen, niin kaikki ne jumalallisten Nimien merkitykselliset kaiverrukset syöksyvät pimeyteen ja muuttuvat lukukelvottomiksi. Sillä jos Tekijä unohdetaan, kaikki Häneen viittaavat hengelliset näkökohdat muuttuvat käsittämättömiksi, ikäänkuin päinvastaisiksi. Enemmistö niistä merkityksellisistä ylevistä taiteista ja ylhäisistä kaiverruksista jäävät piiloon. Loput, jotka voidaan silmin havaita, luetaan vaatimattomien syiden, luonnon ja sattuman ansioksi, ja ne muuttuvat täysin arvottomiksi. Vaikka ne ovat kaikki loistavia timantteja, muuttuvat ne sameiksi lasipaloiksi. Hänen merkityksensä on ainoastaan hänen elollinen fyysinen olemuksensa. Ja kuten sanottu, hänen tavoitteensa ja fyysisen olemuksensa hedelmä on kulkea vain lyhyt ja vaillinainen elämä eläimistä kaikkein kyvyttömimpänä, avuttomimpana ja surevana. Sitten se rappeutuu ja kuolee. Katso, kuinka epäusko tuhoaa ihmisluonnon ja muuntaa sen timanteista hiiliksi.

    TOINEN KOHTA

    Aivan kuten usko on valo, joka valaisee ihmisen ja tekee luettavaksi kaikki Kaikkivaltiaan Allahin kaivertamat kirjelmät hänessä, valaisee se myös maailmankaikkeuden ja päästää menneisyyden ja tulevaisuuden pimeydestä. Selitän tämän mysteerin vertauksen avulla, jonka näin ilmestyksen aikana, joka koskee yhtä merkitystä jakeessa:

    اَللّٰهُ وَلِىُّ الَّذٖينَ اٰمَنُوا يُخ۟رِجُهُم۟ مِنَ الظُّلُمَاتِ اِلَى النُّورِ (Koraani 2:257)

    Se meni näin:

    Näin ilmestyksessä rakennettavan mahtavaa siltaa kahden korkean, toisiaan vastapäätä sijaitsevan vuoren välille. Sillan alapuolella oli hyvin syvä laakso. Olin sillalla. Tiheä pimeys oli verhonnut koko maailman. Katsoin oikealle ja näin valtavan, loppumattomaan tiheään synkkyyteen kääriytyneen haudan, eli kuvittelin siten. Katsoin vasemmalle ja näin ikään kuin rajuja myrskyjä ja vastoinkäymisiä kerääntymässä hirvittävien mustuuden aaltojen keskelle. Katsoin sillan alle ja kuvittelin näkeväni syvän kuilun. Minulla oli hämärä taskulamppu tätä kauhistuttavaa pimeyttä vastaan. Käytin sitä ja näin vain vähän sen valossa. Kauhistuttavin tilanne aukeni eteeni. Itse asiassa senkaltaisia kauheita lohikäärmeitä, leijonia ja hirviöitä ilmestyi ympärilleni ja eteeni sillalle, että huudahdin: ”Oh! Tämä taskulamppu tuo minulle vain vaikeuksia!”, ja vihaisesti heitin sen maahan ja rikoin sen. Sitten särkiessäni sitä pimeys äkillisesti hajaantui kuin olisin kytkenyt päälle valtavan sähkölampun, joka valaisi koko maailman. Joka paikka oli täynnä lampun valoa. Se näytti kaiken kuten todellisuus oli.

    Näin, että näkemäni silta oli laakean tasangon ylittävä moottoritie. Huomasin, että oikealla puolella näkemäni valtava hauta muodostui ylhäältä alas kauniista vehreistä puutarhoista ja että siellä oli kokoontumispaikkoja palvontaan, palveluun, keskusteluun ja Allahin muisteluun hohtavien ihmisten johdolla. Vasemmalla puolella olevat jyrkänteet ja huiput, jotka olin kuvitellut myrskyäviksi ja myrskyisiksi, näin nyt hetkellisesti olevan laaja, ihastuttava ja ylevä paikka juhlintaan, virkistykseen ja nautintoon, kauniiden ja miellyttävien vuorien takana. Ja ne hirvittäviksi hirviöiksi ja lohikäärmeiksi luulemani olennot osoittautuivat tutuiksi kotieläimiksi, kuten kameleiksi, häriksi, lampaiksi ja vuohiksi. Julistin: ”Kaikki ylistys Allahille uskon valosta!” Lausuin jakeen:

    اَللّٰهُ وَلِىُّ الَّذٖينَ اٰمَنُوا يُخ۟رِجُهُم۟ مِنَ الظُّلُمَاتِ اِلَى النُّورِ (Koraani 2:257) ja heräsin ilmestyksestäni.

    Siten kaksi vuorta olivat elämän alku ja loppu, eli tämä maailma ja hauta. Silta oli elämän tie. Oikealla oli menneisyys ja vasemmalla tulevaisuus. Mitä pieneen taskulamppuun tulee, se oli ihmisen ego, joka on itsekäs, luottaa siihen minkä tietää eikä ota huomioon taivaallista ilmestystä. Hirviöiksi kuvitellut asiat olivat maailman tapahtumia ja outoja olentoja.

    Siten se, joka luottaa egoonsa, joka putoaa piittaamattomuuden pimeyteen ja jota harhaanjohtumisen pimeys vaivaa, muistuttaa ilmestykseni ensimmäistä kohtaa, joka kuten taskulamppu, puutteellisesta ja harhaanjohdetusta tiedosta johtuen, näki menneisyyden valtavana pimeyden keskellä olevana hautana täynnä olemattomuutta. Se näytti tulevaisuuden olevan myrskyinen, lohduton autiomaa, jota hallitsivat sattuma, tapahtumat ja olennot, jotka ovat kaikki Kaikkitietävän ja Armollisimman alistuvia virkamiehiä, hirviöinä. Tällainen ihminen ikään kuin ilmenee jakeessa:

    وَالَّذٖينَ كَفَرُٓوا اَو۟لِيَٓاؤُهُمُ الطَّاغُوتُ يُخ۟رِجُونَهُم۟ مِنَ النُّورِ اِلَى الظُّلُمَاتِ

    (Koraani 2:257)

    Mutta jos sellainen ihminen saavuttaa jumalallisen johdatuksen ja usko astuu hänen sydämeensä, ja jos hänen sielunsa tyrannia murskataan ja hän ottaa huomioon Allahin Kirjan, muistuttaa hän ilmestykseni toista kohtaa. Silloin äkisti maailmankaikkeus ottaa päivän värityksen ja on täynnä jumalallista valoa. Maailma lausuu jaetta:

    اَللّٰهُ نُورُ السَّمٰوَاتِ وَال۟اَر۟ضِ (Koraani 24:35)

    Sitten hän näkee sydämen silmällä, että menneisyys ei ole valtava hauta, vaan missä puhdistetut sielut – jotka joka vuosisata ovat suorittaneet palvonnan velvollisuutensa profeetan tai pyhimyksen johdolla – huudahtavat: ”Allah on suurin” elämäntehtäviensä päättyessä, ja lentävät ylhäisille asuinsijoilleen siirtyen menneisyyteen. Hän katsoo vasemmalle ja uskon valon kautta erottaa etäällä Kaikkein Armollisimman juhlapaikan, joka on pystytetty autuuden palatseihin paratiisin puutarhoihin, haudan ja tuonpuoleisen vuoristoisten mullistusten taakse. Hän käsittää, että myrskyt ja maanjäristykset ja myrskyisät tapahtumat ovat kaikki alistuvia virkamiehiä, ja ymmärtää, että ne ovat viisauden esimerkkien keinoja, jotka tosin näennäisesti ovat ankaria, mutta tosiasiassa ovatkin lempeimpiä, kuten myrskyt ja keväiset sateet. Hän näkee jopa kuoleman olevan johdanto iankaikkiseen elämään ja haudan olevan ovi iankaikkiseen onneen. Voit johtaa muut seikat itse. Sovella todellisuutta vertailuun.

    KOLMAS KOHTA

    Usko on sekä valoa että voimaa. Kyllä, joka hankkii todellisen uskon, voi haastaa koko maailmankaikkeuden ja pelastua tapahtumien paineesta uskonsa vahvuuden mukaan. Sanoen: ”Luotan Allahiin” matkaa hän läpi vuoristoisten tapahtumien aaltojen, täysin turvassa elämän laivassa. Hän uskoo kaikki taakkansa Ehdottoman Kaikkivaltiaan käteen, matkaa läpi maailman luontevasti, lepää sitten Keskimmäisessä Valtakunnassa. Myöhemmin hän voi jopa lentää paratiisiin päästäkseen iankaikkiseen onneen. Muuten, ellei hän luota Allahiin, sen sijaan että lentäisi, maailman taakat vetävät hänet alas alhaistakin alhaisemmaksi. Eli usko edellyttää jumalallisen ykseyden tunnustamista, jumalallisen ykseyden tunnustaminen edellyttää alistumista Allahille, alistuminen Allahille edellyttää luottamista Allahiin ja Allahiin luottaminen johtaa väistämättä onneen niin tässä maailmassa kuin tulevassakin.

    Mutta älä ymmärrä tätä väärin, Allahiin luottaminen ei hyljeksi kokonaan syitä; se on pikemminkin sitä, että tietää syiden olevan mahtavan käden verho ja turvautuu niihin. Kun tiedetään, että syiden yrittäminen on aktiivisen rukoilun muoto ja siten etsitään vaikutuksia ainoastaan Kaikkivaltiaalta Allahilta, tunnistetaan, että lopputulokset ovat yksinomaan Häneltä, ja ollaan kiitollisia Hänelle.

    Ne jotka luottavat Allahiin, ja ne jotka eivät, muistuttavat kahta miestä tässä tarinassa:

    Kerran kaksi miestä lastasivat raskaita taakkoja selkäänsä ja päällensä, ostivat liput ja lastautuivat suureen laivaan. Heti kun he olivat astuneet laivaan, toinen heistä jätti kuormansa kannelle ja istuutui sen päälle vartioimaan sitä. Toinen, koska oli sekä tyhmä että ylimielinen, ei laskenut alas kuormaansa.

    Kun hänelle sanottiin: ”Jätä se painava kuorma kannelle ja asetu mukavasti”

    vastasi hän: ”Ei, en laske sitä alas, se voi kadota. Olen vahva. Vartioin omaisuuttani kantamalla sitä selässäni ja pääni päällä.”

    Hänelle sanottiin jälleen: ”Tämä luotettava kuninkaallinen laiva, joka kuljettaa sinua ja meitä, on vahvempi, se suojelee omaisuuttasi paremmin kuin sinä itse. Saatat pyörtyä ja pudota mereen yhdessä kuormasi kanssa. Joka tapauksessa tulet vähitellen menettämään voimasi, vähitellen kuormasi tulee raskaammaksi, ja taipunut selkäsi ja aivoton pääsi eivät enää jaksa kantaa niitä. Ja jos Kapteeni näkee sinut tässä tilassa, sanoo hän joko että olet hullu ja karkoittaa sinut alukselta, tai luulee että olet kiittämätön, syyttäen laivaamme ja irvaillen meille, ja hän antaa käskyn laittaa sinut vankilaan. Lisäksi teet itsestäsi hölmön kaikkien edessä. Sillä tarkkanäköiset näkevät, että esittelet heikkoutesi omahyväisyyden kautta, kykenemättömyytesi ylpeyden kautta, ja nöyryytystä ja tekopyhyyttä teeskentelysi kautta, ja olet siten tehnyt itsestäsi naurunalaisen ihmisten silmissä. Kaikki nauravat sinulle.” Silloin onneton mies tuli järkiinsä. Hän laittoi kuormansa alas kannelle, ja istuutui sen päälle.

    Hän sanoi toiselle: ”Ah! Olkoon Allah tyytyväinen sinuun, olen pelastettu tältä ongelmalta, vankilalta, ja tekemästä itsestäni narria.”

    Oi ihminen, joka et luota Jumalaan! Tule sinäkin järkiisi kuten se mies, ja luota Häneen, jotta säästyisit kerjäämästä maailmankaikkeudelta, vapisemasta joka tilanteessa, ylpeydeltä, tekemästä itsestäsi narria, kurjuudelta Tuonpuoleisessa, ja tämän maailman paineiden vankilasta...

    NELJÄS KOHTA

    Usko tekee ihmisen ihmiseksi, todellakin, se tekee hänestä kuninkaan. Koska näin on, ihmisen perustehtävä on usko ja rukoilu. Epäusko tekee hänestä erittäin kyvyttömän pedon.

    Tuhansista todisteista koskien tätä asiaa, erot siitä, millä tavalla eläimet ja ihminen tulevat tähän maailmaan, ovat selviä merkkejä ja ratkaisevia todisteita. Kyllä, nämä erot osoittavat, että ihmiskunta tulee ihmiskunnaksi uskon kautta. Sillä kun eläimet tulevat maailmaan, ne tulevat kaikin puolin täydellisinä omien kykyjensä mukaan, ikään kuin olisivat toisessa maailmassa viimeisteltyjä, eli ne ovat lähetettyjä. Ne oppivat kaikki elinolosuhteensa, suhteensa maailmankaikkeuteen ja elämän lait joko kahdessa tunnissa, kahdessa päivässä tai kahdessa kuukaudessa, ja tulevat niissä päteviksi. Eläimet kuten varpuset ja mehiläiset hankkivat kahdessakymmenessä päivässä vallan pysyä hengissä ja pätevyyden teoissaan, jotka ihminen hankkii kahdessakymmenessä vuodessa – eli eläimet osaavat ne luonnostaan.

    Tämä tarkoittaa sitä, ettei eläinten perustavalaatuinen velvollisuus ole tulla täydellisiksi oppimalla ja hankkimalla tietoa eikä hakea apua ja rukoilla osoittamalla kykenemättömyytensä, vaan työskentelykykynsä ja toimintansa kautta. Niiden velvollisuus on aktiivinen palvonta.

    Mitä ihmiseen tulee, täytyy hänen oppia kaikki tullessaan maailmaan; hän on tietämätön, eikä voi edes oppia kaikkia elinehtoja kahdessakymmenessä vuodessa. Todellakin, hänen tarvitsee oppia elämänsä loppuun saakka. Lisäksi hänet on lähetetty maailmaan kaikkein heikoimmassa ja kyvyttömimmässä muodossa, ja hän voi nousta seisomaan vasta yhdessä tai kahdessa vuodessa. Vasta viidentoista vuoden jälkeen voi hän erottaa haitan hyödystä, ja ihmiskunnan kokemusten kautta vetää puoleensa itselleen hyödyllisiä asioita ja välttää toisia haitallisia.

    Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen synnynnäinen velvollisuus on tulla täydelliseksi oppimalla, ja rukoilemalla julistaa Allahin palvontaansa ja orjuuttaan Hänelle. Eli, pitäisi tietää vastaukset kysymyksiin: ”Kenen armon kautta on elämäni niin viisaasti hallinnoitu tällä tavalla? Kenen anteliaisuuden kautta olen niin hyväntahtoisesti kasvatettu? Kenen suopeuden kautta olen niin taidokkaasti hoivattu ja johdettu?” Pitäisi anoa ja rukoilla Tarpeiden Toimittajalta kyvyttömyyden ja varattomuuden kielellä – pitäisi pyytää Häneltä. Pitäisi lentää Allahin palvonnan ja palvelun korkealle asemalle kyvyttömyyden ja varattomuuden siivin.

    Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen tuli tähän maailmaan tullakseen täydelliseksi tiedon ja rukoilun avulla. Luonteensa ja kykyjensä osalta kaikki on sidottu tietoon. Ja kaiken todellisen tiedon perusta, lähde, valo ja sielu on Allahin tietämys, ja sen ydin ja perusta on usko Allahiin.

    Lisäksi, koska ihminen on joutunut loppumattomien koettelemusten kohteeksi ja lukemattomien vihollisten vaivaamaksi huolimatta hänen rajattomasta kyvyttömyydestään, ja kärsii loputtomista tarpeista ja omaa lukemattomia toiveita huolimatta rajattomasta ahdingostaan – uskon jälkeen hänen perustavanlaatuinen synnynnäinen velvollisuutensa on rukouksessa. Mitä tulee rukoukseen, on se palvonnan perusta ja Hänen palvelemistaan. Turvatakseen halunsa tai toiveensa toteutumisen, jota ei voi itse saada, lapsi joko itkee tai pyytää sitä, eli hän rukoilee kyvyttömyytensä kielellä joko aktiivisesti tai suullisesti ja onnistuu turvaamaan sen. Samalla tavoin ihminen on kuin herkkä, silitelty lapsi elävien olentojen maailmassa. Hänen on joko itkettävä heikkoutensa ja kyvyttömyytensä kautta Kaikkein Armollisimman ja Armeliaimman Tuomioistuimessa, tai rukoiltava köyhyytensä ja tarpeensa kautta, jotta asiat, joita hän haluaa voidaan asettaa hänen saatavilleen, tai hän voi olla kiitollinen, että näin on tapahtunut. Muutoin kuin typerä lapsi, joka hössöttää kärpäsestä sanoen: ”Omalla voimallani alistan asioita, joita ei ole mahdollista alistaa, ja tuhat kertaa mahtavampiakin, ja saan ne tottelemaan omien ajatuksieni ja toimenpiteideni mukaan,” osoittaa hän kiittämättömyyttä näitä palkkioita kohtaan. Ja aivan kuten tämä on vastoin ihmisen synnynnäistä luonnetta, aiheuttaa hän itselleen ankaran rangaistuksen.

    VIIDES KOHTA

    Usko edellyttää rukoilua turvatakseen tarpeet, ja ihmisluonnolla on voimakas halu, joten Kaikkivaltias Allah määrää, قُل۟ مَا يَع۟بَؤُا بِكُم۟ رَبّٖى لَو۟لَا دُعَٓاؤُكُم۟ (Koraani 25:77) mikä tarkoittaa: Mikä merkitys teillä olisi ellette rukoilisi Minua? Hän myös määrää: اُد۟عُونٖٓى اَس۟تَجِب۟ لَكُم۟ (Koraani 40:60)

    Jos sanot: Me rukoilemme usein, mutta niitä ei hyväksytä. Mutta jae on yleisluontoinen, siinä todetaan, että jokaiseen anomukseen vastataan.

    Vastaus: Vastaaminen on yksi asia, hyväksyminen on aivan eri asia. Jokaiseen rukoukseen vastataan, mutta sen hyväksyminen ja se, mitä tarkalleen haettiin ja mitä annettiin, riippuu Kaikkivaltiaan Allahin viisaudesta. Esimerkiksi, jos sairas lapsi soittaa lääkärille sanoen: ”Lääkäri! Lääkäri!”, ja hän vastaa: ”Tässä olen, mitä haluat?”, ja lapsi sanoo: ”Antakaa minulle tuota lääkettä!”, lääkäri joko antaa hänelle sen, mitä hän pyytää tai jotain parempaa ja hänelle hyödyllisempää. Tai tietäen, että lääke on hänen sairaudelleen haitallista, ei anna hänelle mitään.

    Niinpä, koska Kaikkivaltias Allah on läsnä kaikkialla, ja näkee kaiken, vastaa Hän palvelijoidensa anomuksiin. Hänen läsnäolonsa ja vastauksensa kautta muuntaa Hän lohduttoman yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden tuttavallisuuteen. Mutta Hän ei tee tätä ihmisen oikukkaiden ja itsepintaisten vaatimusten mukaisesti, vaan jumalallisen viisauden vaatimusten mukaisesti. Hän joko antaa mitä pyydetään tai sitä parempaa, tai Hän ei anna mitään.

    Myös anominen on palvonnan muoto ja sen tun- nustamista, että ihminen on Allahin palvelija. Tämän hedelmät tähtäävät tuonpuoleiseen. Tähän maailmaan liittyvät tavoitteet ovat erityisen rukouksen ja palvonnan aikaa. Esimerkiksi sateeseen liittyvät rukoukset ja anominen ovat palvonnan muoto. Kuivuus on tällaisen palvonnan ajankohta. Tämäntyyppinen palvonta ja anelu eivät tuo sadetta. Jos ne suoritetaan yksin tässä tarkoituksessa, ne eivät ole hyväksynnän arvoisia, sillä se ei ole vilpitöntä palvontaa. Auringonlasku on iltarukouksen aikaa. Ja auringonja kuunpimennykset ovat kahden erityisen rukouksen aikaa, jotka tunnetaan nimillä salat al-kusuf ja salat al-khusuf. Eli yön ja päivän kahden valaisevan merkin verhoutuminen on Allahin mahtavuuden julistamisen aikaa, jolloin Kaikkivaltias Allah kutsuu palvelijoitaan erityiseen palvontaan. Rukoukset eivät ole sen vuoksi, että aurinko ja kuu tulisivat jälleen esiin (joiden ilmestymisen ja pimennyksien pituuden ovat tähtitieteilijät laskeneet).

    Aivan samalla tavalla kuivuus on sateen rukouksien aikaa, ja vastoinkäymisten vierailu ja turmiollisten asioiden piina tiettyjen rukousten aikaa, kun ihminen tajuaa oman kykenemättömyytensä ja nöyrän anelun ja hartaan pyynnön kautta etsii turvaa Absoluuttisen Mahdin tuomioistuimesta.

    Vaikka vas- toinkäymisiä ei ole poistettu monista rukouksista huolimatta, ei voi sanoa, ettei niitä ole hyväksytty. Pitäisi pikemminkin sanoa, että anomisen aika ei ole vielä ohitse. Jos Kaikkivaltias Allah poistaa vastoinkäymisen hyväntahtoisuudessaan ja anteliaisuudessaan, valon valossa, niin silloin sellaisen rukouksen aika on ohitse.

    Eli anomisella on merkitystä palvonnassa, ja ihminen tunnustaa olevansa Allahin palvelija.

    Mitä palvontaan ja Allahin palvelemiseen tulee, niiden pitäisi olla puhtaasti ja vilpittömästi Allahin tähden. Ihmisen tulisi vain julistaa kyvyttömyyttään ja etsiä Häneltä turvaa rukoilemalla, eikä puuttua Hänen jumalallisuuteensa. Hänen pitäisi jättää toimenpiteisiin ryhtyminen Hänelle ja luottaa Hänen viisauteensa. Ihmisen ei pitäisi syyttää Hänen armoaan.

    Todellakin, minkä Koraanin selkeät jakeet ovat todellisuudessa vakiinnuttaneet on se, että kaikki olennot ylistävät ja palvovat omalla tavallaan, ja että maailmankaikkeudesta nousee Jumalalliseen Tuomioistuimeen rukous.

    Tämä on joko luontaisen kyvyn kautta kuten kasvien ja eläinten rukoilu, jonka kautta ne etsivät muotoja Ehdottomasti Anteliaimmalta Lahjoittajalta ja näyttävät ja julistavat Hänen Nimiään.

    Tai se on luontaisen synnynnäisen tarpeen kielellä. Nämä ovat kaikkien elollisten olentojen keskeisten tarpeiden rukouksia, joita ne eivät itse pysty hankkimaan. Tämän kielen kautta elolliset olennot pyytävät tiettyjä asioita Ehdottomasti Anteliaimmalta elämänsä jatkumisen puolesta, eräänlaista elatusta.

    Tai se on rukoilua ahdingon kielellä, jonka kautta kaikki sielulliset olennot – jotka löytävät itsensä ahdingosta tai pulmallisesta tilanteesta – rukoilevat ja etsivät välitöntä turvaa tuntemattomalta suojelijalta. Todellakin, ne kääntyvät Armollisimman Elättäjän puoleen. Ellei ole mitään estämässä, niin nämä kolme rukoilun tapaa hyväksytään aina.

    Neljäs rukouksen tyyppi on parhaiten tunnettu – se on meidän rukouksemme. Tätäkin on kahdenlaista: ensimmäinen on aktiivista ja kykyjen mukaan, toinen verbaalista ja sydämellä. Esimerkiksi turvautuminen syihin on aktiivista rukoilua. Kasaamalla syitä yhteen ei voi luoda vaikutusta, mutta kykyjen kielellä voi löytää hyväksytyn aseman etsiäkseen vaikutusta Kaikkivaltiaalta Allahilta. Pellon kyntäminen on koputtamista armon aarre-aitan oveen. Koska tämäntapainen aktiivinen rukoilu on suunnattu kohti Ehdottomasti Anteliaimman nimeä ja titteliä, on se hyväksytty useimmissa tapauksissa.

    Toinen tapa on rukoilla sydämellä ja kielellä. Se on tiettyjen toiveiden etsimistä, joihin käsi ei ylety. Tärkein näkökohta, kaunein tavoite, suloisin hedelmä on tämä: ”Joka anoo rukoillen tietää, että on olemassa Joku, Joka kuulee hänen sydämensä toiveet, Jonka käsi ylettyy kaikkeen, Joka voi toteuttaa kaikki hänen toiveensa, Joka säälii hänen kyvyttömyyttään ja vastaa hänen ahdinkoonsa.”

    Oi kyvytön, avuton ihminen! Älä laiminlyö keinoja kuten rukousta, joka on avain armon aarreaittaan ja ehtymättömään voimaan. Takerru siihen! Kohoa ihmiskunnan korkeimmille kukkuloille! Sisällytä rukoukseesi koko maailmankaikkeus, kuin kuningas. Sano:

    اِيَّاكَ نَس۟تَعٖينُ (Koraani 1:4) kuten palvelija ja edustaja edustaen koko maailmankaikkeutta! Ole luomisen Erinomaisin Malli!

    Toinen Luku

    Sisältää viisi Huomautusta koskien ihmisen onnea ja kurjuutta.

    [Koska ihminen on luotu kaikista parhaimpaan muotoon ja hän on saanut monipuolisimmin kykyjä, on hänet heitetty koettelemusten ja tutkimusten kentälle, jossa voi nousta tai laskea asemiin, luokkiin ja asteisiin alhaistakin alhaisimmista ja korkeimmastakin korkeimpaan, maasta jumalalliseen Valtaistuimeen ja pikkuruisista hiukkasista aurinkoon. Hänet on lähetetty tähän maailmaan kuin jumalallisen Mahdin ihmeenä, luomisen tuloksena, ja jumalallisen Taiteen ihmeenä, jonka eteen on avattu kaksi tietä, jotka johtavat joko äärettömään ylämäkeen tai äärettömään alamäkeen. Selitämme ihmisen mahtavan edistymisen ja rappeutumisen mysteerin viiden Huomautuksen avulla.]

    ENSIMMÄINEN HUOMAUTUS

    Ihminen tarvitsee useimpia universumin luotuja, ja on yhteydessä niihin. Hänen tarpeensa levittäytyvät maailman joka kulmalle ja hänen toiveensa yltävät ikuisuuteen. Koska hän haluaa kukan, haluaa hän myös kevään. Koska hän haluaa puutarhan, haluaa hän myös ikuisen paratiisin. Koska hän haluaa nähdä ystävän, haluaa hän nähdä myös Korkeimman ja Armollisimman Allahin. Aivan kuten voidakseen vierailla rakkaansa luona, joka asuu jossain muualla, tarvitsee hänen rakkaansa oven aueta hänelle, niin myös voidakseen vierailla niiden yhdeksänkymmenenyhdeksän prosentin ystävistään luona, jotka ovat matkustaneet Keskimmäiseen Valtakuntaan ja näin pelastua ikuiselta erolta, tarvitsee hänen etsiä turvaa Ehdottoman Kaikkivaltiaan tuomioistuimesta.

    Sillä se on Hän, joka sulkee tämän maailman valtavan oven ja avaa oven Tuonpuoleiseen, joka on ihmeiden näyttely, joka poistaa tämän maailman ja perustaa sen tilalle Tuonpuoleisen.

    Siten tässä asemassa olevalle ihmiselle ainoa Todellinen Palvonnan Kohde on Se Ainoa, jonka käsissä on kaikki ohjat, Kenenkä on kaikki rikkaudet, Joka näkee kaiken ja on läsnä kaikkialla, Joka on avaruuden takana, vapaa kyvyttömyydestä, virheetön, heikkouksien yläpuolella – Ylistetty Kaikkivaltias, Armollisin Kauneus, Viisain Täydellisyys.

    Oi ihminen, jos olet vain Hänen palvelijansa, ansaitset kaikista luoduista korkeimman paikan. Mutta ellet palvele Häntä, tulee sinusta kyvyttömien olentojen halveksittu orja. Jos luotat egoosi ja omaan voimaasi ja hylkäät turvautumisesi Allahiin ja rukouksen, poikkeat ylpeyteen ja rehentelyyn, niin putoat alemmaksi kuin muurahainen tai mehiläinen mitä tulee hyvyyteen ja luomiseen, ja tulet heikommaksi kuin hämähäkki tai kärpänen. Mitä tulee pahuuteen ja hävitykseen, tulet painavammaksi kuin vuori ja vahingollisemmaksi kuin rutto.

    Kyllä, oi ihminen! Sinulla on kaksi puolta: ensimmäinen on luominen, hyvyys, toiminta ja positiivisuus. Toinen on hävitys, olemattomuus, pahuus, negatiivisuus ja passiivisuus. Mitä tulee ensimmäiseen puoleen, olet alempi kuin mehiläinen tai varpunen, ja heikompi kuin hämähäkki tai kärpänen. Kun taas toisessa puolessa, ylität vuoret, maan ja taivaat; otat kantaaksesi taakan, jonka edessä eläimet ilmaisivat kyvyttömyytensä ja kutistuivat, ja oletat ympyrän avarammaksi ja suuremmaksi kuin ne. Sillä kun luot ja teet hyvää, voit tehdä niin vain oman valtasi, voimasi sekä sen mukaan, mihin kätesi ylettää. Mutta kun teet pahaa ja tuhoat, silloin pahuutesi ylittää rajat ja tuhosi levittäytyy.

    Esimerkiksi epäusko on pahuutta, tuhoa, ja oikeaksi tunnustamisen puutetta. Mutta tämä yksi synti loukkaa koko maailmankaikkeutta, vähätellen kaikkia jumalallisia Nimiä ja solvaten koko ihmiskuntaa. Sillä näillä olennoilla on korkea asema ja tärkeitä velvollisuuksia; he ovat jumalallisia kirjelmiä, jumalallisia peilejä, ja jumalallisia virkamiehiä. Mutta epäusko erottaa heidät peilin arvostaan, virkamiehistä velvollisuuksineen, ja merkityksellisyydestä, ja vähentää heidän arvonsa hyödyttömän tasolle ja kohtalon leikkikaluksi. Kuoleman ja irtautumisten kautta se alentaa heidät nopeasti lahoavan hetkellisen aineen tasolle, jolta puuttuu merkitys ja arvo – olemattoman tasolle. Joten kieltämällä se loukkaa jumalallisia Nimiä, Kaiverruksia, Ilmentymiä ja Kauneuksia, jotka ovat nähtävissä kaikkialla maailmankaikkeudessa ja olentojen peileissä. Ja se heittää alas ihmisen – joka pitää hallussaan maapallon käskynhaltijan arvonimeä – häpeällisempään, heikompaan, voimattomampaan ja avuttomampaan asemaan kuin alhaisin katoava eläin. Sillä ihminen on hyvin sävelletty viisauden oodi, joka julistaa Pyhien Jumalallisten Nimien ilmentymiä, ja siemenen kaltainen itsestään selvä jumalallisen Mahdin ihme, joka sisältää kaikki ikuisen puun jäsenet, ja joka ottamalla vastuun ‘Ylimmästä Uskotusta Omaisuudesta’ kohosi korkeammaksi kuin maa, taivas ja vuoret, ja ansaitsi korkeamman aseman kuin enkelit. Se alentaa hänet tavallisen kyltin tasolle ilman merkitystä, sekavana ja nopeasti hajoavana.

    Lyhyesti: Mitä tulee hävitykseen ja pahuuteen, pahan ohjaama sielu voi tehdä rajattomasti rikoksia, mutta luovuuden ja hyvyyden voima on hyvin vähäinen ja osittainen. Kyllä, hän voi tuhota talon päivässä, mutta sitä ei voi rakentaa sadassa. Kuitenkin, jos sielu luopuu itsekkyydestä ja etsii hyvää ja olemassaoloa jumalallisesta avusta, ja jos se menee pahuuden ja tuhon edelle ja luottaa sieluun ja anteeksiantoa etsimällä muuttuu todelliseksi Allahin palvelijaksi, silloin se julistaa seuraavan jakeen merkitystä, يُبَدِّلُ اللّٰهُ سَيِّئَاتِهِم۟ حَسَنَاتٍ (Koraani 25:70) Sen ääretön pahuuden kapasiteetti muuntuu äärettömäksi hyvyyden kapasiteetiksi. Se hankkii Erinomaisimman Mallin arvon ja kohoaa korkeista korkeimmalle.

    Oi piittaamaton ihminen! Katso Kaikkivaltiaan Allahin anteliaisuutta ja jalomielisyyttä! Vaikka olisi oikeudenmukaista tallentaa yksi paha teko tuhantena ja yksi hyvä teko yhtenä tai ei lainkaan, tallentaa Hän yhden pahan teon yhtenä ja yhden hyvän teon kymmenenä, ja joskus jopa seitsemänäkymmenenä, tai seitsemänäsatana, tai joskus jopa seitsemänätuhantena. Ymmärrät myös tästä Huomautuksesta, että lähetys helvettiin – joka on niin kauhea – on tekojen rangaistus ja puhdasta oikeudenmukaisuutta, kun taas lähetys paratiisiin on puhdasta anteliaisuutta.

    TOINEN HUOMAUTUS

    Ihmisellä on kahdet kasvot: yhdet katsovat tätä maallista elämää, ja tämä koskee hänen egoaan. Toiset katsovat iankaikkiseen elämään, ja tämä koskee hänen palvontaansa ja Allahin palveluaan.

    Ensimmäisten kasvojen suhteen on hän kurja olento, jonka pääoma koostuu vain seuraavista: hänen tahdollaan on vain hiuksen kaltainen osittainen valinnan mahdollisuus, hänen voimansa on heikko, hänen elämänsä nopeasti sammuva liekki, hänen elinaikansa ohikiitävä hetkellinen tuokio, ja hänen olemuksensa nopeasti lahoava pieni ruumis. Tämän myötä hän on yksi hauras ja heikko yksilö keskellä maailmankaikkeuden kerroksiin hajautettuja lukemattomien olentojen lajikkeiden lukuisia yksilöitä.

    Mitä tulee toisiin kasvoihin ja erityisesti hänen kyvyttömyyteensä ja ahdinkoonsa, jotka ovat kääntyneet kohti palvontaa, on ihmisellä todella huomattava ulottuvuus ja valtava tärkeys. Sillä Viisain Luoja on sisällyttänyt ihmisen luonteeseen äärettömän laajan kyvyttömyyden ja rajattoman valtavan puutteen, jotta hän voisi olla avara peili käsittäen lukemattomat Armollisimman Kaikkivaltiaan – jonka voima on ääretön, sekä Anteliaimman Varakkaimman – jonka varakkuus on rajaton, ilmentymät.

    Todellakin, ihminen muistuttaa siementä. Jumalallinen Mahti on antanut tälle siemenelle merkittävät aineettomat jäsenet ja jumalallinen kohtalo arvokkaan ohjelmiston, jotta se voi ahertaa maan alla ja tunkea esiin siitä kapeasta maailmasta ilman laajaan maailmaan ja pyytää Luojaltaan kykyjensä kielellä, että kasvaisi puuksi, että löytäisi arvoisensa täydellistymän.

    Jos huonon luonteen takia siemen käyttää saamiaan aineettomia jäseniä houkuttelemaan tiettyjä haitallisia aineita maan alla, niin lyhyessä ajassa se mätänee ja maatuu siinä kapeassa paikassa hyödyttömänä.

    Mutta jos siemen noudattaa luovaa käskyä, فَالِقُ ال۟حَبِّ وَالنَّوٰى (Koraani 6:95) ja työllistää hyvin ne aineettomat jäsenensä, nousee se pinnalle siitä kapeasta maailmasta, ja tulemalla suureksi hedelmiä kantavaksi puuksi sen pieni erityinen todellisuus ja sen henki ottavat laajan universaalin todellisuuden muodon.

    Samoin on jumalallinen Mahti ja kohtalo tallettanut ihmisen luonteeseen merkittäviä jäseniä ja arvokkaita ohjelmia. Jos ihminen käyttää niitä aineettomia jäseniä oman sielunsa haluihin ja vähäisempiin nautintoihin maallisen elämän maaperän alla, maallisen elämän kapeiden rajojen sisäpuolella, hajoaa ja maatuu hän lyhyen elämän vaikeuksien keskellä ahtaassa paikassa, kuten mädäntyneessä siemenessä, ja kuormaa vastuun onnettomalle hengellensä ja lähtee sitten tästä maailmasta.

    Jos hän kuitenkin vaalii kykyjensä siementä islamin vedellä ja uskon valolla, palvonnan ja Allahin palveluksen mullan alla noudattaen Koraanin käskyjä, ja kääntäen kykynsä kohti niiden todellisia tavoitteita, tuottavat ne oksia ja silmuja Peilikuvien Maailmassa ja Keskimmäisessä Valtakunnassa. Hän tulee olemaan arvokas siemen ja hohtava kone sisältäen ikuisen puun jäseniä ja pysyvän totuuden, joka tarkoittaa lukemattomia täydellisyyksiä ja palkkioita paratiisissa. Ja hän tulee olemaan maailmankaikkeuden puun siunattu ja hohtava hedelmä.

    Kyllä, todellista edistymistä on kääntää sydämen, hengen, älyn ja jopa mielikuvituksen ja muiden hienovaraisten ihmisille suotujen kykyjen kasvot kohti iankaikkista elämää, ja jokaisen niistä tulisi olla varattuna erityisesti sen arvoisen palvonnan kanssa. Edistys ei ole sellaista kuin harhaanjohdetut kuvittelevat. Tämän maailman elämään sukeltaminen maistaakseen jokaista nautintoa, jopa perustavalaatuisia, alistaa kaikki hienot kyvyt ja sydämen sekä älyn pahan ohjaamalle sielulle, ja saa ne avustamaan itseään. Tämä ei ole edistystä, vaan taantumista. Näin tämän seikan ilmestyksessä, joka on kuvattu seuraavassa vertauksessa:

    Olin tulossa suureen kaupunkiin ja katsoin ja näin, että se oli täynnä suuria palatseja. Joidenkin näiden palatsien ovilla oli suurenmoisten teatterien kaltaista iloittelua. Se vangitsi ja kiinnitti jokaisen huomion ja viihdytti heitä. Katsoin tarkkaan ja näin, että tällaisen palatsin herra oli tullut ovelle – hän leikki koiran kanssa ja avusti ilakoinnissa. Naiset olivat heittäytyneet makeaan keskusteluun huonotapaisten nuorukaisten kanssa. Aikuiset tytöt järjestivät lapsille leikkejä. Ja ovenvartija oli ottanut roolikseen muiden ohjaamisen. Ymmärsin sitten, että valtava palatsi oli sisältä täysin tyhjä. Sen kaikki hienostuneet tehtävät jäivät tekemättä. Sen asukkaiden moraalit olivat laskeneet niin, että he olivat ottaneet nämä roolit ovella.

    Jatkoin matkaani, kunnes tulin toisen suuren palatsin kohdalle. Näin, että siellä oli ovella uskollinen koira venyttäytyneenä, sekä tiukka ja vaitelias ovenvartija – palatsi oli mitäänsanomattoman näköinen. Olin utelias: miksi toinen oli niin kuin oli, ja tämä palatsi tällainen? Menin sisälle. Näin sitten, että sisällä oli hyvin iloista. Palatsin ihmiset olivat kiireisiä erinäisten tarkkojen velvollisuuksiensa kanssa huoneisto toisensa jälkeen. Miehet ensimmäisessä asunnossa valvoivat palatsin hallintoa ja toimintaa. Sen yläpuolella olevassa asunnossa tytöt opettivat lapsia. Sen yläpuolella naiset olivat kiireisiä kuvataiteen ja kauniiden koruompeleiden kanssa. Ja ylimmässä kerroksessa herra vaihtoi uutisia kuninkaan kanssa, ja oli kiireinen omien ylevien velvollisuuksiensa kanssa ihmisten rauhallisuuden säilyttämiseksi ja omien kykyjensä edistämiseksi. He eivät pysäyttäneet minua, sillä en ollut heille näkyvä, ja sain vaellella ympäriinsä.

    Sitten tulin ulos ja katsoin ympärilleni: kaikkialla kaupungissa oli näiden kahden kaltaisia palatseja. Kysyin tästä, ja he kertoivat minulle: ”Palatsit, joiden ovilla ilakoidaan ja jotka ovat sisältä tyhjiä, kuuluvat ensisijaisesti ateisteille ja harhaanjohdetuille. Toiset kuuluvat kunniallisille muslimi–merkkihenkilöille.” Sitten yhdessä nurkassa näin sattumalta palatsin, johon oli kirjoitettu nimeni SAID. Olin utelias. Katsoin tarkemmin ja näin ikään kuin kuvani siinä. Huudahtaen täydestä hämmennyksestä tulin järkiini ja heräsin.

    Ja nyt tulkitsen tämän ilmestyksen sinulle. Allah aiheuttakoon hyvää sen myötä.

    Kaupunki oli ihmisen sosiaalinen elämä ja sivilisaatio. Jokainen palatsi oli ihminen. Ihmiset palatseissa olivat ihmisen henkevät kyvyt, kuten silmät, korvat, sydän, sisäinen sydän, henki, äly, sielu ja oikut, ja himon ja vihan voimat. Jokaisella ihmisen kyvyllä on erilainen palvonnan velvollisuus ja erilaiset nautinnot ja kivut. Sielu ja oikut, ja himon ja vihan voimat ovat kuin ovenvartija ja koira. Niinpä arvokkaiden hienojen taitojen alistaminen sielulle ja oikuille saaden ne unohtamaan tärkeät tehtävänsä on varmasti taantumista eikä edistystä. Voit tulkita loput itse.

    KOLMAS HUOMAUTUS

    Ihminen on heikko eläin – kyvytön olento – mitä tulee tekoihin, toimiin ja aherrukseen. Hänen valta-asemansa ja omistajuutensa laajuus on niin kapea, että se ei ulotu pidemmälle kuin hänen kätensä. Kotieläimet, jopa ne, joiden ohjat on annettu ihmiselle, ovat jokainen ottaneet osansa hänen heikkoudestaan, kyvyttömyydestään ja laiskuudestaan, joten jos niitä verrataan kesyttömiin lajitovereihin, ero on huomattava. (Kuten kotieläimet vuohet ja naudat, ja villit vuohet.)

    Mutta mitä tulee passiivisuuteen, hyväksymiseen, rukoukseen ja hartaisiin pyyntöihin, on ihminen kunnioitettu matkaaja tässä maailman matkustajakodissa. Hän on Yhden niin anteliaan vieraana, että armon rajattomat aarrekammiot ovat aukaistut hänelle, ja lukemattomia ainutlaatuisia olentoja ja palvelijoita on alistettu hänelle. Ja niin suuri piiri on valmistettu tämän vieraan virkistykseksi, huviksi ja hyödyksi, että puolet sen halkaisijasta on yhtä pitkä ja laaja kuin mielikuvitus voi venyä.

    Jos siis ihminen luottaa egoonsa ja tekee maallisesta elämästä tavoitteensa yrittäen maistaa väliaikaisia nautintoja kamppaillessaan elantonsa kanssa, joutuu hän upoksiin äärimmäisen suppeaan piiriin ja kuolee. Kaikki hänelle annetut jäsenet, järjestelmät ja elimet tulevat todistamaan häntä vastaan ylösnousemuksessa ja nostavat syytteen häntä vastaan.

    Kun taas jos hän tietää olevansa vieras ja käyttää elämänsä pääoman Anteliaimman – Jonka vieraana on – säätämissä luvallisissa rajoissa, tulee hän ponnistelemaan pitkän, ikuisen elämän edestä laajassa piirissä leväten sitten helpotuksessa. Ja myöhemmin voi hän nousta korkeimmastakin korkeimmalle.

    Lisäksi kaikki ihmiselle annetut jäsenet ja järjestelmät tulevat olemaan onnellisia hänen kanssaan ja todistavat hänen puolestaan tuonpuoleisessa.

    Varmasti kaikki ihmiselle annetut ihmeelliset elimet eivät olleet tätä merkityksetöntä maallista elämää varten, vaan iankaikkista merkityksellistä elämää varten. Sillä jos vertaamme ihmistä eläimiin näemme, että ihminen on paljon rikkaampi mitä tulee elimiin ja jäseniin, sata kertaa rikkaampi. Mutta maallisen elämän nautinnoissa ja lihallisessa elämässä putoaa hän sata kertaa alemmaksi. Sillä jokaisessa saamassaan nautinnossa on häivähdys tuhansia tuskia. Menneisyyden kivut ja tulevaisuuden pelot, ja jokaisen nautinnon loppumisesta koituvat tuskat pilaavat niistä saatavan ilon ja jättävät nautintoon jäljen. Mutta eläimet eivät ole sellaisia. Ne saavat nautinnon ilman tuskia. Ne iloitsevat ilman murheita. Menneisyyden surut eivät aiheuta niille kärsimyksiä, eivätkä tulevaisuuden pelot niitä ahdista. Ne elävät rauhassa ja ovat kiitollisia Luojalleen.

    Tämä tarkoittaa, että jos ihminen – joka on luotu verrattomimmista osista – rajoittaa ajatuksensa tämän maailman elämään, putoaa hän sata kertaa alemmaksi kuin luontokappaleet kuten varpunen, vaikka on eläimiä ylempi. Selitin tämän asian toisessa paikkaa vertauksen avulla. Koska se liittyy tähän, toistan sen tässä. Se kuuluu näin:

    Mies antoi yhdelle palvelijoistaan kymmenen kultapalaa ja käski tätä teettämään puvun tietystä kankaasta. Toiselle hän antoi tuhat kultapalaa ja laittoi palvelijan taskuun lapun, johon oli kirjoitettu tiettyjä asioita, ja lähetti tämän markkinoille. Ensimmäinen palvelija osti erinomaisen puvun hienoimmasta kankaasta kymmenellä kultapalallaan. Kun taas toinen palvelija ei käyttänyt päätään, vaan seurasi ensimmäistä palvelijaa lukematta muistilappua taskussaan ja antoi kauppiaalle tuhat kultapalaa pyytäen pukua. Epärehellinen kauppias antoi hänelle huonolaatuisen puvun. Sitten kurja palvelija palasi herransa luokse ja sai vakavan varoituksen ja kauhean rangaistuksen.

    Niinpä jopa kaikkein tyhmin ymmärtää, että toisen palvelijan tuhat kultapalaa eivät olleet puvun ostoon, vaan johonkin tärkeään kauppaan.

    Aivan samoin jokainen ihmisen aineettomista jäsenistä ja hienoista elimistä ovat laajentuneet sata kertaa paremmalle tasolle kuin eläinten vastaavat. Ajattele esimerkiksi elimiä ja jäseniä, kuten ihmisen silmiä, jotka osaavat erottaa kaikki kauneuden asteet, ja hänen makuaistinsa voi erottaa kaikki tietyt ruokien variaatiot, ja hänen mielensä voi tunkeutua todellisuuden kaikkiin hienoihin pisteisiin, ja hänen sydämensä kaipaa kaikenlaista täydellisyyttä, ja ajattele sitten eläinten äärimmäisen yksinkertaisia jäseniä, jotka ovat kehittyneet vain yhden tai kaksi astetta. On vain tämä ero, että eläimillä joku tiettyyn tehtävään ja lajiin liittyvä jäsen kehittyy pidemmälle. Mutta tämä kehitys on erityistä.

    Syy ihmisen vaurauteen, mitä tulee elimiin, on tämä: mielen ja ajattelun vuoksi ihmisen aistit ja tunteet ovat suuresti kehittyneet ja laajentuneet. Ja lukuisat tunteet ovat muotoutuneet johtuen hänen tarpeidensa moninaisuudesta. Ja hänen aisteistaan on tullut erittäin monipuolisia. Johtuen hänen luonteensa laajuudesta, halut ovat ilmaantuneet ja kääntyneet lukuisiksi tavoitteiksi. Ja koska hänellä on lukuisia tehtäviä johtuen luonteestaan, ovat hänen jäsenensä ja elimensä laajentuneet merkittävästi. Ja koska hänet on luotu sellaisen luonteen kanssa, joka pystyy suorittamaan kaikenlaista palvontaa, on hän saanut sellaiset kyvyt, jotka omaksuvat kaikkien täydellisyyksien siemenet.

    Siten tätä suurta elinten rikkautta ja ylenpalttista pääomaa ei todellakaan ole annettu tämän tilapäisen maallisen elämän hankintoihin. Pikemminkin ihmisen perustavanlaatuinen velvollisuus on hoitaa tehtäviään, jotka katsovat lukemattomiin tavoitteisiin; ja julistavat hänen kyvyttömyyttään, köyhyyttään ja vikojaan palvonnan muodossa; ja tarkkailemalla olentojen ylistämistä yleismaailmallisella silmällä, ollakseen todistajana niille; ja nähdäkseen esimerkkejä Armollisimman avunannosta, ja ollakseen kiitollinen; ja katsoakseen jumalallisen Voiman ihmeitä olennoissa, ja tarkastellakseen niitä objekteina, joista voi oppia.

    Oi ihminen, joka palvot tätä maailmaa, joka rakastat tätä maallista elämää, ja olet piittaamaton mitä tulee Erinomaisimpaan Malliin! Vanha Said näki maallisen elämän todellisuuden ilmestyksessä. Se muutti hänet uudeksi Saidiksi. Kuuntele sinäkin sitä vertauksen muodossa:

    Huomasin olevani matkustaja, ja olin lähdössä pitkälle matkalle, eli minut lähetettiin. Herrani antoi vähitellen minulle jonkun verran rahaa siitä minulle jakamastaan 60 kultapalasta. Kulutin ne ja tulin matkustajakotiin, jossa oli kaikenlaista viihdykettä. Yhdessä yössä siinä matkustajakodissa tuhlasin kymmenen kultapalaa uhkapeliin, huvituksiin ja kuuluisuuden nautintoihin. Aamulla ei minulla ollut enää rahaa jäljellä. En ollut tehnyt kauppoja enkä ostanut mitään tavaroita siihen paikkaan johon olin menossa. Ainoa mitä rahoista jäi jäljelle oli synnit ja tuska, ja huvituksista haavat ja suru.

    Ollessani siinä surkeassa tilassa ilmestyi yllättäen mies. Hän sanoi minulle:

    Olet tuhlannut kaiken pääomasi ja ansaitset rangaistuksen. Olet menossa määränpäähäsi rutiköyhänä ja tyhjin käsin. Mutta jos sinulla on yhtään järkeä, katumuksen ovi on avoinna. Kun saat jäljellä olevat 15 kultapalaa, pidä niistä puolet varmuuden vuoksi. Eli hanki sinulle tarvittavia tavaroita määränpäätäsi ajatellen.

    Katsoin, mutta minun sieluni ei suostunut tähän. Joten hän sanoi: ”Edes kolmannes.”

    Sieluni ei vieläkään totellut häntä.

    Sitten hän sanoi: “Neljännes.”

    Sieluni ei voinut luopua tottumuksista, joista se oli riippuvainen, joten mies käänsi minulle vihaisesti selkänsä ja lähti.

    Yhtäkkiä näyttämö vaihtui. Olin tunnelissa olevassa junassa, joka matkasi nopeasti alaspäin pystysuorassa. Säikähdin. Mutta mitä voisin tehdä, ei ollut pakotietä minnekään. Omituisesti junan molemmille puolille ilmestyi houkuttelevia kukkia ja puoleensavetäviä hedelmiä. Ja minä, kuten typerä ja kokematon, katsoin niitä ja ojensin käteni yrittäen poimia niitä. Mutta ne olivat piikkien peittämiä ja repivät käsiäni kun koskin niitä, ja saivat käteni valumaan verta. Junan liikkeen mukaan käteni silpoutuivat irrottautuessani niistä. Ne maksoivat minulle paljon. Yhtäkkiä junan kantaja sanoi:

    ”Anna minulle viisi kurushia ja annan sinulle niin paljon kukkia ja hedelmiä kuin haluat. Silpoessasi kätesi olet hävinnyt 100 kurushia viiden kurushin sijaan. Lisäksi on rangaistus – et voi poimia niitä ilman lupaa.”

    Hädissäni laitoin pääni ulos ikkunasta nähdäkseni, koska tunneli päättyisi. Näin tunnelin sisäänkäynnin sijaan lukuisia reikiä. Ihmisiä heitettiin niihin pitkästä junasta. Näin reiän vastapäätäni. Sen kummallakin puolella oli hautakivi. Katsoin hämmästyneenä. Näin, että toiseen hautakiveen oli kirjoitettu nimi SAID. Hämmennyksessäni ja ahdistuksessani huudahdin: ”Voih!” Sitten yhtäkkiä kuulin saman miehen äänen, joka oli antanut minulle neuvoja matkustajakodin ovella. Hän kysyi:

    ”Oletko tullut järkiisi?”

    Vastasin: “Kyllä, mutta se on liian myöhäistä nyt.” Joten hän sanoi: ”Kadu ja luota Allahiin.”

    Vastasin, että tekisin siten.

    Sitten heräsin ja näin itseni Uutena Saidina – Vanha Said oli kadonnut.

    Joten tämä oli se ilmestys. Auttakoon Allah, että siitä seuraa hyvää. Tulkitsen yksi tai kaksi osaa siitä, ja loput voit tulkita itse.

    O yolculuk ise âlem-i ervahtan, rahm-ı maderden, gençlikten, ihtiyarlıktan, kabirden, berzahtan, haşirden, köprüden geçen ebedü’l-âbâd tarafına bir yolculuktur. O altmış altın ise altmış sene ömürdür ki bu vakıayı gördüğüm vakit kendimi kırk beş yaşında tahmin ediyordum. Senedim yok, fakat bâki kalan on beşinden yarısını âhirete sarf etmek için Kur’an-ı Hakîm’in hâlis bir tilmizi beni irşad etti. O han ise benim için İstanbul imiş. O şimendifer ise zamandır. Her bir yıl bir vagondur. O tünel ise hayat-ı dünyeviyedir. O dikenli çiçekler ve meyveler ise lezaiz-i nâmeşruadır ve lehviyat-ı muharremedir ki mülakat esnasında tasavvur-u zevaldeki elem, kalbi kanatıyor. Müfarakatında parçalıyor. Cezayı dahi çektiriyor. Şimendifer hademesi demişti: “Beş kuruş ver, onlardan istediğin kadar vereceğim.” Onun tabiri şudur ki insanın helâl sa’yiyle meşru dairede gördüğü zevkler, lezzetler keyfine kâfidir. Harama girmeye ihtiyaç bırakmaz. Sair kısımları sen tabir edebilirsin…

    DÖRDÜNCÜ NÜKTE

    İnsan, şu kâinat içinde pek nazik ve nâzenin bir çocuğa benzer. Zaafında büyük bir kuvvet ve aczinde büyük bir kudret vardır. Çünkü o zaafın kuvvetiyle ve aczin kudretiyledir ki şu mevcudat ona musahhar olmuş. Eğer insan zaafını anlayıp kālen, halen, tavren dua etse ve aczini bilip istimdad eylese; o teshirin şükrünü eda ile beraber matlubuna öyle muvaffak olur ve maksatları ona öyle musahhar olur ki iktidar-ı zatîsiyle onun öşr-i mi’şarına muvaffak olamaz. Yalnız bazı vakit lisan-ı hal duasıyla hasıl olan bir matlubunu yanlış olarak kendi iktidarına hamleder. Mesela, tavuğun yavrusunun zaafındaki kuvvet, tavuğu arslana saldırtır. Yeni dünyaya gelen arslanın yavrusu, o canavar ve aç arslanı kendine musahhar edip onu aç bırakıp kendi tok oluyor. İşte cây-ı dikkat zaaftaki bir kuvvet ve şâyan-ı temaşa bir cilve-i rahmet…

    Nasıl ki nazdar bir çocuk ağlamasıyla ya istemesiyle ya hazîn haliyle matlublarına öyle muvaffak olur ve öyle kavîler ona musahhar olurlar ki o matlublardan binden birisine bin defa kuvvetçiğiyle yetişemez. Demek zaaf ve acz, onun hakkında şefkat ve himayeti tahrik ettikleri için küçücük parmağıyla kahramanları kendine musahhar eder. Şimdi böyle bir çocuk, o şefkati inkâr etmek ve o himayeti ittiham etmek suretiyle ahmakane bir gurur ile “Ben kuvvetimle bunları teshir ediyorum.” dese, elbette bir tokat yiyecektir.

    İşte insan dahi Hâlık’ının rahmetini inkâr ve hikmetini ittiham edecek bir tarzda küfran-ı nimet suretinde Karun gibi اِنَّمَٓا اُوتٖيتُهُ عَلٰى عِل۟مٍ yani “Ben kendi ilmimle, kendi iktidarımla kazandım.” dese, elbette sille-i azaba kendini müstahak eder.

    Demek şu meşhud saltanat-ı insaniyet ve terakkiyat-ı beşeriye ve kemalât-ı medeniyet; celb ile değil, galebe ile değil, cidal ile değil, belki ona, onun zaafı için teshir edilmiş, onun aczi için ona muavenet edilmiş, onun fakrı için ona ihsan edilmiş, onun cehli için ona ilham edilmiş, onun ihtiyacı için ona ikram edilmiş. Ve o saltanatın sebebi, kuvvet ve iktidar-ı ilmî değil, belki şefkat ve re’fet-i Rabbaniye ve rahmet ve hikmet-i İlahiyedir ki eşyayı ona teshir etmiştir. Evet, bir gözsüz akrep ve ayaksız bir yılan gibi haşerata mağlup olan insana, bir küçük kurttan ipeği giydiren ve zehirli bir böcekten balı yediren; onun iktidarı değil, belki onun zaafının semeresi olan teshir-i Rabbanî ve ikram-ı Rahmanîdir.

    Ey insan! Madem hakikat böyledir, gururu ve enaniyeti bırak. Uluhiyetin dergâhında acz ve zaafını, istimdad lisanıyla; fakr ve hâcatını, tazarru ve dua lisanıyla ilan et ve abd olduğunu göster. Ve حَس۟بُنَا اللّٰهُ وَنِع۟مَ ال۟وَكٖيلُ de, yüksel.

    Hem deme ki: “Ben hiçim, ne ehemmiyetim var ki bu kâinat bir Hakîm-i Mutlak tarafından kasdî olarak bana teshir edilsin, benden bir şükr-ü küllî istenilsin?”

    Çünkü sen, çendan nefsin ve suretin itibarıyla hiç hükmündesin. Fakat vazife ve mertebe noktasında, sen şu haşmetli kâinatın dikkatli bir seyircisi, şu hikmetli mevcudatın belâgatlı bir lisan-ı nâtıkı ve şu kitab-ı âlemin anlayışlı bir mütalaacısı ve şu tesbih eden mahlukatın hayretli bir nâzırı ve şu ibadet eden masnuatın hürmetli bir ustabaşısı hükmündesin.

    Evet ey insan! Sen, nebatî cismaniyetin cihetiyle ve hayvanî nefsin itibarıyla sağir bir cüz, hakir bir cüz’î, fakir bir mahluk, zayıf bir hayvansın ki bütün dehşetli mevcudat-ı seyyalenin dalgaları içinde çalkanıp gidiyorsun. Fakat muhabbet-i İlahiyenin ziyasını tazammun eden imanın nuruyla münevver olan İslâmiyet’in terbiyesiyle tekemmül edip; insaniyet cihetinde, abdiyetin içinde bir sultansın ve cüz’iyetin içinde bir küllîsin, küçüklüğün içinde bir âlemsin ve hakaretin içinde öyle makamın büyük ve daire-i nezaretin geniş bir nâzırsın ki diyebilirsin: “Benim Rabb-i Rahîm’im dünyayı bana bir hane yaptı. Ay ve güneşi, o haneme bir lamba; ve baharı, bir deste gül; ve yazı, bir sofra-i nimet; ve hayvanı, bana hizmetkâr yaptı. Ve nebatatı, o hanemin ziynetli levazımatı yapmıştır.”

    Netice-i kelâm: Sen eğer nefis ve şeytanı dinlersen esfel-i safilîne düşersin. Eğer Hak ve Kur’an’ı dinlersen a’lâ-yı illiyyîne çıkar, kâinatın bir güzel takvimi olursun.

    BEŞİNCİ NÜKTE

    İnsan, şu dünyaya bir memur ve misafir olarak gönderilmiş, çok ehemmiyetli istidat ona verilmiş. Ve o istidadata göre ehemmiyetli vazifeler tevdi edilmiş. Ve insanı, o gayeye ve o vazifelere çalıştırmak için şiddetli teşvikler ve dehşetli tehditler edilmiş. Başka yerde izah ettiğimiz vazife-i insaniyetin ve ubudiyetin esasatını şurada icmal edeceğiz. Tâ ki “ahsen-i takvim” sırrı anlaşılsın.

    İşte insan, şu kâinata geldikten sonra iki cihet ile ubudiyeti var: Bir ciheti; gaibane bir surette bir ubudiyeti, bir tefekkürü var. Diğeri; hazırane, muhataba suretinde bir ubudiyeti, bir münâcatı vardır.

    Birinci vecih şudur ki: Kâinatta görünen saltanat-ı rububiyeti, itaatkârane tasdik edip kemalâtına ve mehasinine hayretkârane nezaretidir.

    Sonra, esma-i kudsiye-i İlahiyenin nukuşlarından ibaret olan bedî’ sanatları, birbirinin nazar-ı ibretlerine gösterip dellâllık ve ilancılıktır.

    Sonra, her biri birer gizli hazine-i maneviye hükmünde olan esma-i Rabbaniyenin cevherlerini idrak terazisiyle tartmak, kalbin kıymet-şinaslığı ile takdirkârane kıymet vermektir.

    Sonra, kalem-i kudretin mektubatı hükmünde olan mevcudat sahifelerini, arz ve sema yapraklarını mütalaa edip hayretkârane tefekkürdür.

    Sonra, şu mevcudattaki ziynetleri ve latîf sanatları istihsankârane temaşa etmekle onların Fâtır-ı Zülcemal’inin marifetine muhabbet etmek ve onların Sâni’-i Zülkemal’inin huzuruna çıkmaya ve iltifatına mazhar olmaya bir iştiyaktır.

    İkinci vecih, huzur ve hitap makamıdır ki eserden müessire geçer, görür ki: Bir Sâni’-i Zülcelal, kendi sanatının mu’cizeleri ile kendini tanıttırmak ve bildirmek ister. O da iman ile marifet ile mukabele eder.

    Sonra görür ki bir Rabb-i Rahîm, rahmetinin güzel meyveleriyle kendini sevdirmek ister. O da ona hasr-ı muhabbetle, tahsis-i taabbüdle kendini ona sevdirir.

    Sonra görüyor ki bir Mün’im-i Kerîm, maddî ve manevî nimetlerin lezizleriyle onu perverde ediyor. O da ona mukabil; fiiliyle, haliyle, kāliyle, hattâ elinden gelse bütün hâsseleri ile cihazatı ile şükür ve hamd ü sena eder.

    Sonra görüyor ki bir Celil-i Cemil, şu mevcudatın âyinelerinde kibriya ve kemalini ve celal ve cemalini izhar edip nazar-ı dikkati celbediyor. O da ona mukabil, “Allahu ekber, Sübhanallah” deyip mahviyet içinde hayret ve muhabbet ile secde eder.

    Sonra görüyor ki bir Ganiyy-i Mutlak, bir sehavet-i mutlak içinde nihayetsiz servetini, hazinelerini gösteriyor. O da ona mukabil, tazim ve sena içinde kemal-i iftikar ile sual eder ve ister.

    Sonra görüyor ki o Fâtır-ı Zülcelal, yeryüzünü bir sergi hükmünde yapmış. Bütün antika sanatlarını orada teşhir ediyor. O da ona mukabil, “Mâşâallah” diyerek takdir ile “Bârekellah” diyerek tahsin ile “Sübhanallah” diyerek hayret ile “Allahu ekber” diyerek istihsan ile mukabele eder.

    Sonra görüyor ki bir Vâhid-i Ehad, şu kâinat sarayında taklit edilmez sikkeleriyle, ona mahsus hâtemleriyle, ona münhasır turralarıyla, ona has fermanlarıyla bütün mevcudata damga-i vahdet koyuyor ve tevhidin âyâtını nakşediyor. Ve âfak-ı âlemin aktarında vahdaniyetin bayrağını dikiyor ve rububiyetini ilan ediyor. O da ona mukabil, tasdik ile iman ile tevhid ile iz’an ile şehadet ile ubudiyet ile mukabele eder.

    İşte bu çeşit ibadat ve tefekküratla hakiki insan olur, ahsen-i takvimde olduğunu gösterir. İmanın yümnüyle emanete lâyık, emin bir halife-i arz olur.

    Ey ahsen-i takvimde yaratılan ve sû-i ihtiyarıyla esfel-i safilîn tarafına giden insan-ı gafil! Beni dinle. Ben de senin gibi gençlik sarhoşluğuyla gaflet içinde dünyayı hoş ve güzel gördüğüm halde, gençlik sarhoşluğundan ihtiyarlık sabahında ayıldığım dakikada, o güzel zannettiğim âhirete müteveccih olmayan dünyanın yüzünü nasıl çirkin gördüğümü ve âhirete bakan hakiki yüzü ne kadar güzel olduğunu, On Yedinci Söz’ün İkinci Makamı’nın 233-234’üncü sahifelerinde yazılan iki levha-i hakikate bak, sen de gör:

    Birinci Levha: Ehl-i dalalet gibi fakat sarhoş olmadan gaflet perdesiyle eskiden gördüğüm ehl-i gaflet dünyasının hakikatini tasvir eder.

    İkinci Levha: Ehl-i hidayet ve huzurun hakikat-i dünyalarına işaret eder. Eskiden ne tarzda yazılmış, o tarzda bıraktım. Şiire benzer fakat şiir değillerdir.

    سُب۟حَانَكَ لَا عِل۟مَ لَنَٓا اِلَّا مَا عَلَّم۟تَنَٓا اِنَّكَ اَن۟تَ ال۟عَلٖيمُ ال۟حَكٖيمُ

    رَبِّ اش۟رَح۟ لٖى صَد۟رٖى ۝ وَيَسِّر۟ لٖٓى اَم۟رٖى ۝ وَاح۟لُل۟ عُق۟دَةً مِن۟ لِسَانٖى ۝ يَف۟قَهُوا قَو۟لٖى

    اَللّٰهُمَّ صَلِّ وَ سَلِّم۟ عَلَى الذَّاتِ ال۟مُحَمَّدِيَّةِ اللَّطٖيفَةِ ال۟اَحَدِيَّةِ شَم۟سِ سَمَاءِ ال۟اَس۟رَارِ وَ مَظ۟هَرِ ال۟اَن۟وَارِ وَ مَر۟كَزِ مَدَارِ ال۟جَلَالِ وَ قُط۟بِ فَلَكِ ال۟جَمَالِ اَللّٰهُمَّ بِسِرِّهٖ لَدَي۟كَ وَ بِسَي۟رِهٖ اِلَي۟كَ اٰمِن۟ خَو۟فٖى وَ اَقِل۟ عُث۟رَتٖى وَ اَذ۟هِب۟ حُز۟نٖى وَ حِر۟صٖى وَ كُن۟ لٖى وَ خُذ۟نٖى اِلَي۟كَ مِنّٖى وَ ار۟زُق۟نِى ال۟فَنَاءَ عَنّٖى وَ لَا تَج۟عَل۟نٖى مَف۟تُونًا بِنَف۟سٖى مَح۟جُوبًا بِحِسّٖى وَاك۟شِف۟ لٖى عَن۟ كُلِّ سِرٍّ مَك۟تُومٍ يَا حَىُّ يَا قَيُّومُ يَا حَىُّ يَا قَيُّومُ يَا حَىُّ يَا قَيُّومُ وَ ار۟حَم۟نٖى وَار۟حَم۟ رُفَقَائٖى وَ ار۟حَم۟ اَه۟لَ ال۟اٖيمَانِ وَ ال۟قُر۟اٰنِ اٰمٖينَ يَا اَر۟حَمَ الرَّاحِمٖينَ وَ يَا اَك۟رَمَ ال۟اَك۟رَمٖينَ

    وَ اٰخِرُ دَع۟وٰيهُم۟ اَنِ ال۟حَم۟دُ لِلّٰهِ رَبِّ ال۟عَالَمٖينَ